sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Tahdotko pelastaa ympäristön? Anna lehmän auttaa!




Tervehdys taas!

Pyrin aina ymmärtämään toisen ihmisen näkökulman, vaikka olisinkin asiasta eri mieltä. Minulla on kuitenkin suuria vaikeuksia yrittää käsittää sellaisten ihmisten ajatusmaailmaa, joiden mielestä lihantuotanto on pelkkää lapsien raiskaamista, vapauden riistoa ja lopuksi murhaamista. En vain pysty ymmärtämään, kuinka joidenkin ajatusmaailma voi olla noin lohduttoman negatiivinen. Olen miettinyt ilta toisensa jälkeen, että mitä pahaa omassa karjankasvatuksessani on:

Vasikka syntyy maaliskuussa pehmeiden pahnojen päälle tilavassa poikimakarsinassa. Emä nuolee sitä huolella, jotta veri lähtee kiertämään. Tunnin sisällä vasikka on jo jalkeilla ja emä ohjaa sitä parhaan kykynsä mukaan utareelle. Aina se ei onnistu ihan ensiyrittämällä mutta yleensä lopulta kuitenkin. Vasikalle annetaan huolella mietitty nimi eikä vain joku numero. Sille syntyy kavereita ja ne viettävät paljon aikaa keskenään omassa tilavassa ja hyvin kuivitetussa vasikkakarsinassa. Vasikat tarvitsevat rauhaa emältänsä; eihän kukaan pidä siitä, että äiti on kokoajan paapomassa. Ne leikkivät, juoksevat ja ulkoilevat ihan niinkuin vasikoiden kuuluu. Pian ne alkavat syödä heinääkin niinkuin äiskä ja tädit. Meillä vasikoita ei nupouteta vaan ne ovat jo vuosien ajan olleet luonnostaan sarvettomia. Sisäruokintakaudella karsinat kuivitetaan pahnoilla (+turve) vähintään 3 kertaa päivässä. Navetan 13 juomakupista 10 on tällä hetkellä käytössä vaikka vaatimus olisi vain kolme. Lehmiä ja vasikoita rapsutellaan ja niille jutellaan (sekä lauletaan) paljon. Toukokuussa vasikat pääsevät emiensä kanssa laitumelle ja saavat juosta sydämensä kyllyydestä. Ne kahlaavat järvessä ja syövät kesäsateen kastelemaa ruohoa. Laidunta vaihdetaan usein, sillä lauma syö yhden lohkon puhtaaksi aika pian. Vasikat kasvavat ja kehittyvät juoden emän maitoa ja syöden ruohoa. Ne saavat elää täysin lajityypillistä ja onnellista elämää. 

Sonni on alkanut viettää jälleen kahdenkeskistä aikaa lehmien kanssa laitumella ja niiden vatsoissa kasvaakin jo kesän puolivälissä uusi elämä. Onhan täysin luonnollista, että lehmä saa vasikan aina keväisin. Loka-marraskuussa alkaa sisäruokintakausi eli lehmät tulevat vasikoineen takaisin navettaan. Ne ovat siitä yleensä hyvin riemuissaan, yöt kun alkavat olla laitumella jo aika viileitä. Karsinoista löytyy jälleen tutut makuupaikat ja ruokintapöydässäkin arvojärjestys on ennallaan; vaikutusvaltaisimmat saavat syödä lähempänä heinäluukkua. Lehmät saavat liikkua karsinoissa ja ulkotarhassa täysin vapaasti ja eikä kytkemistä tapahdu kuin joskus harvoin hoitotoimenpiteen takia. Vasikat ovat tässä vaiheessa n. 7kk ikäisiä ja emät alkavat vierottaa niitä, noin iso vasikka pärjää jo itsekseen. Tilanne voi mennä myös toisinpäin eli vasikka ei enää jaksa mamman huolenpitoa. Mielestäni on hyvin ihanteellista, kun vieroitus tapahtuu näin luonnollisesti. Vuosittain pari lehmää saattaa huudella vasikalleen viereiseen karsinaan päivän tai parin ajan mutta pian keskitytään vain syömiseen.

Vasikat siirtyvät omiin karsinoihinsa, lehmä- ja sonnivasikat erikseen. 7-8kk ikäisenä sonnivasikat ja osa lehmävasikoista lähtee jatkokasvatukseen toiselle tilalle ja voimme vain toivoa, että niistä huolehditaan hyvin myös jatkossa. Ne kasvavat ja kehittyvät suuriksi täysikasvuisiksi naudoiksi ja parin vuoden ikäisenä niiden matka päättyy. Ne saivat kuitenkin elää onnellisen elämän ja sen vuoksi omatuntoni on puhdas syödessäni suomalaista naudanlihapihviä. Tilallemme jäävät lehmävasikat (ts.uudistushiehot) kehittyvät nopeasti ja tulevat sukukypsiksi n.10kk ikäisenä. Ensi kesänä ne voivatkin siis viettää sonnin kanssa laatuaikaa laitumella, silloin ikää on n.15kk. Ei, ne eivät ole enää mitään lapsia. Hiehon ensimmäinen vasikka syntyy siis seuraavana keväänä, emän ollessa 2 vuotias. Tästä lähtien se ei ole enää hieho vaan emolehmä. Mikä ihme tässä siis on niin kauheaa??

Kaikkea lihantuotantoa en kuitenkaan pysty hyväksymään; nimittäin liian nuoren eläimen teurastusta. Vasikkaa, karitsaa tai kiliä en aio suuhuni laittaa vaikka ne olisivat parhaimman makuista lihaa koko maailmassa. Pointti on siinä, että niiden päivät on päätetty liian ennenaikaisesti ja se on itselleni vastenmielistä. Toivon, että saatavuus ja kysyntä saataisiin kohtamaan ja markkinat keskittymään ainoastaan täysikasvuisten eläinten lihaan. Kukkopoikien tappamista pian kuoriutumisen jälkeen en myöskään pysty hyväksymään millään tasolla, kyse on kuitenkin elämän riistosta ennen kuin se edes ehtii alkaa! Toivonkin niiden kasvattamisen yleistyvän huomattavasti. Eläimellä pitää mielestäni olla oikeus tarpeeksi pitkään onnelliseen elämään ennen kuin sen päivät päättyvät. Kun iso sonni teurastetaan n.2 vuoden ikäisenä niin se on jo ehtinyt elää hyvän aikaa, tällaista lihaa syön oikein mielelläni. En sure sitä, ettei lihanauta saa kuolla vanhuuteen vaan iloitsen, että sen parin vuoden mittainen elämä oli hyvä. On silti hienoa ajatella, kuinka monet lehmät saavat elää pitkän elämän. Meidän vanhin lehmämme Ääri täyttää 1.maaliskuuta 10 vuotta. Jos terveyttä riittää, sillä on vielä useampi vuosi edessä. 

Tahdon, että eläimiä kohdellaan yksilöinä. Niihin ei pidä kiintyä liian paljoa mutta niistä pitää välittää ja jokaista eläintä pystyä tarkkailemaan, siksi inhoankin ajatusta suuresta tuotantolaitoksesta. Suomen naudat täytyy päästää taas laiduntamaan! Omat emolehmäni ja vasikat syövät ainoastaan laitumen ruohoa, säilörehua (muoviin käärittyä ruohoa), kuivaheinää, kivennäistä ja suolaa sekä vettä. Millekään muulle ruokinnalle ei ole tarvetta. Hyvällä laitumella vasikka kasvaa luonnostaan aivan loistavasti; sen saimme todistaa taas viime vuonna. Pieni Hornetti syntyi toukokuussa laitumelle ja sai alusta asti juoda erinomaista "laidunmaitoa". Kun se ennen joulua lähti välitykseen, päiväkasvu oli 1,8kg/pv. Aikas hyvä, eikö! Laiduntamisesta hyötyvät siis kaikki; nauta saa elää lajityypillistä elämää, ympäristö kiittää ja itse saan pari kymppiä lisää vasikkatiliin.  Win-win situation! Navetassa ja tarhassa seisoskelevasta naudasta saadaan toki orgaanista lannoitetta levitettäväksi pelloille mutta tuo nauta voisi olla vielä paljon enemmän hyödyksi ympäristöllemme! Ainut mitä ihmisen tarvitsisi tehdä on järjestää sille laidun. Mikäli lisään eläinmäärää hieman jossain vaiheessa, nykyinen laidunala ei enää riitä. Ainut vaihtoehto on siis nipistää viljelystä uusia peltolohkoja heinälle ja laitumiksi ja sen teenkin, sillä se on eläinten kannalta paras ratkaisu. Minulle on tärkeää, että nautojen koko potentiaali hyödynnetään eikä heitetä hukkaan neljän seinän sisäpuolella.

Itselleni tärkeintä on eläinten hyvinvointi eikä raha, vaikka sitä täytyykin olla tarpeeksi tavalliseen elämiseen ja eläimistä huolehtimiseen. Tahdon tuotantoni olevan mahdollisimman ekologista ja eettistä sekä navetassa että pellolla. Haluan tuottaa luomua, antibiootitonta, pitkään laiduntanutta ja väkirehutonta naudanlihaa. Olen vahvasti sitä mieltä, että tuottaja hyötyy antaessaan eläimen elää onnellisesta, hyvinvoivaa ja mahdollisimman lajityypillistä elämää! En ymmärrä alkuunkaan sitä, että ilmastonmuutoksen uhatessa karjankasvatus pitäisi lopettaa. Tällaista ehdottava ei selväsikään välitä ympäristöstä tai on vain tietämätön ja uskoo sokeasti lehtiotsikoita tarkistamatta, että miten asia oikeasti on. Laiduntavissa märehtijöissähän on avain ympäristömme pelastamiseen! Suuri lihankulutus on huono asia mutta eipä vegaaniksi ryhtyminen juuri parempi ole. Olen kirjoittanut tästä asiasta jo useammassa julkaisussa (täällä ja täällä) mutta mikäli en nuorena naisena vakuuta tarpeeksi niin klikkaappas itsesi tänne.

Eiköhän siis unohdeta lihattomat lokakuut ym. hömpötykset ja keskitytään syömään vähemmän, mutta parempaa lihaa! Suomalainen, laiduntanut nauta sopii kohtuullisissa määrin erittäin hyvin lautaselle! Kuluttajien täytyy oppia vaatimaan ruokapöytäänsä kotimaista laidunlihaa, niin autat ympäristöä! :)



Onnellinen lehmä - eläinten oikeuksien puolesta!


Tervehdys taas!

Pyrin aina ymmärtämään toisen ihmisen näkökulman, vaikka olisinkin asiasta eri mieltä. Minulla on kuitenkin suuria vaikeuksia yrittää käsittää sellaisten ihmisten ajatusmaailmaa, joiden mielestä lihantuotanto on pelkkää lapsien raiskaamista, vapauden riistoa ja lopuksi murhaamista. En vain pysty ymmärtämään, kuinka joidenkin ajatusmaailma voi olla noin lohduttoman negatiivinen. Olen miettinyt ilta toisensa jälkeen, että mitä pahaa omassa karjankasvatuksessani on:

Vasikka syntyy maaliskuussa pehmeiden pahnojen päälle tilavassa poikimakarsinassa. Emä nuolee sitä huolella, jotta veri lähtee kiertämään. Tunnin sisällä vasikka on jo jalkeilla ja emä ohjaa sitä parhaan kykynsä mukaan utareelle. Aina se ei onnistu ihan ensiyrittämällä mutta yleensä lopulta kuitenkin. Vasikalle annetaan huolella mietitty nimi eikä vain joku numero. Sille syntyy kavereita ja ne viettävät paljon aikaa keskenään omassa tilavassa ja hyvin kuivitetussa vasikkakarsinassa. Vasikat tarvitsevat rauhaa emältänsä; eihän kukaan pidä siitä, että äiti on kokoajan paapomassa. Ne leikkivät, juoksevat ja ulkoilevat ihan niinkuin vasikoiden kuuluu. Pian ne alkavat syödä heinääkin niinkuin äiskä ja tädit. Meillä vasikoita ei nupouteta vaan ne ovat jo vuosien ajan olleet luonnostaan sarvettomia. Sisäruokintakaudella karsinat kuivitetaan pahnoilla (+turve) vähintään 3 kertaa päivässä. Navetan 13 juomakupista 10 on tällä hetkellä käytössä vaikka vaatimus olisi vain kolme. Toukokuussa vasikat pääsevät emiensä kanssa laitumelle ja saavat juosta sydämensä kyllyydestä. Ne kahlaavat järvessä ja syövät kesäsateen kastelemaa ruohoa. Laidunta vaihdetaan usein, sillä lauma syö yhden lohkon puhtaaksi aika pian. Vasikat kasvavat ja kehittyvät juoden emän maitoa ja syöden ruohoa. Ne saavat elää täysin lajityypillistä ja onnellista elämää. 

Sonni on alkanut viettää jälleen kahdenkeskistä aikaa lehmien kanssa laitumella ja niiden vatsoissa kasvaakin jo kesän puolivälissä uusi elämä. Onhan täysin luonnollista, että lehmä saa vasikan aina keväisin. Loka-marraskuussa alkaa sisäruokintakausi eli lehmät tulevat vasikoineen takaisin navettaan. Ne ovat siitä yleensä hyvin riemuissaan, yöt kun alkavat olla laitumella jo aika viileitä. Karsinoista löytyy jälleen tutut makuupaikat ja ruokintapöydässäkin arvojärjestys on ennallaan; vaikutusvaltaisimmat saavat syödä lähempänä heinäluukkua. Lehmät saavat liikkua karsinoissa ja ulkotarhassa täysin vapaasti ja eikä kytkemistä tapahdu kuin joskus harvoin hoitotoimenpiteen takia. Vasikat ovat tässä vaiheessa n. 7kk ikäisiä ja emät alkavat vierottaa niitä, noin iso vasikka pärjää jo itsekseen. Tilanne voi mennä myös toisinpäin eli vasikka ei enää jaksa mamman huolenpitoa. Mielestäni on hyvin ihanteellista, kun vieroitus tapahtuu näin luonnollisesti. Vuosittain pari lehmää saattaa huudella vasikalleen viereiseen karsinaan päivän tai parin ajan mutta pian keskitytään vain syömiseen.

Vasikat siirtyvät omiin karsinoihinsa, lehmä- ja sonnivasikat erikseen. 7-8kk ikäisenä sonnivasikat ja osa lehmävasikoista lähtee jatkokasvatukseen toiselle tilalle ja voimme vain toivoa, että niistä huolehditaan hyvin myös jatkossa. Ne kasvavat ja kehittyvät suuriksi täysikasvuisiksi naudoiksi ja parin vuoden ikäisenä niiden matka päättyy. Ne saivat kuitenkin elää onnellisen elämän ja sen vuoksi omatuntoni on puhdas syödessäni suomalaista naudanlihapihviä. Tilallemme jäävät lehmävasikat (ts.uudistushiehot) kehittyvät nopeasti ja tulevat sukukypsiksi n.10kk ikäisenä. Ensi kesänä ne voivatkin siis viettää sonnin kanssa laatuaikaa laitumella, silloin ikää on n.15kk. Ei, ne eivät ole enää mitään lapsia. Hiehon ensimmäinen vasikka syntyy siis seuraavana keväänä, emän ollessa 2 vuotias. Tästä lähtien se ei ole enää hieho vaan emolehmä. Mikä ihme tässä siis on niin kauheaa??

Kaikkea lihantuotantoa en kuitenkaan pysty hyväksymään; nimittäin liian nuoren eläimen teurastusta. Vasikkaa, karitsaa tai kiliä en aio suuhuni laittaa vaikka ne olisivat parhaimman makuista lihaa koko maailmassa. Pointti on siinä, että niiden päivät on päätetty liian ennenaikaisesti ja se on itselleni vastenmielistä. Toivon, että saatavuus ja kysyntä saataisiin kohtamaan ja markkinat keskittymään ainoastaan täysikasvuisten eläinten lihaan. Kukkopoikien tappamista pian kuoriutumisen jälkeen en myöskään pysty hyväksymään millään tasolla, kyse on kuitenkin elämän riistosta ennen kuin se edes ehtii alkaa! Toivonkin niiden kasvattamisen yleistyvän huomattavasti. Eläimellä pitää mielestäni olla oikeus tarpeeksi pitkään onnelliseen elämään ennen kuin sen päivät päättyvät. Kun iso sonni teurastetaan n.2 vuoden ikäisenä niin se on jo ehtinyt elää hyvän aikaa, tällaista lihaa syön oikein mielelläni. En sure sitä, ettei lihanauta saa kuolla vanhuuteen vaan iloitsen, että sen parin vuoden mittainen elämä oli hyvä. On silti hienoa ajatella, kuinka monet lehmät saavat elää pitkän elämän. Meidän vanhin lehmämme Ääri täyttää 1.maaliskuuta 10 vuotta. Jos terveyttä riittää, sillä on vielä useampi vuosi edessä. 

Tahdon, että eläimiä kohdellaan yksilöinä. Niihin ei pidä kiintyä liian paljoa mutta niistä pitää välittää ja jokaista eläintä pystyä tarkkailemaan, siksi inhoankin ajatusta suuresta tuotantolaitoksesta. Suomen naudat täytyy päästää taas laiduntamaan! Omat emolehmäni ja vasikat syövät ainoastaan laitumen ruohoa, säilörehua (muoviin käärittyä ruohoa), kuivaheinää, kivennäistä ja suolaa sekä vettä. Millekään muulle ruokinnalle ei ole tarvetta. Hyvällä laitumella vasikka kasvaa luonnostaan aivan loistavasti; sen saimme todistaa taas viime vuonna. Pieni Hornetti syntyi toukokuussa laitumelle ja sai alusta asti juoda erinomaista "laidunmaitoa". Kun se ennen joulua lähti välitykseen, päiväkasvu oli 1,8kg/pv. Aikas hyvä, eikö! Laiduntamisesta hyötyvät siis kaikki; nauta saa elää lajityypillistä elämää, ympäristö kiittää ja itse saan pari kymppiä lisää vasikkatiliin.  Win-win situation! Navetassa ja tarhassa seisoskelevasta naudasta saadaan toki orgaanista lannoitetta levitettäväksi pelloille mutta tuo nauta voisi olla vielä paljon enemmän hyödyksi ympäristöllemme! Ainut mitä ihmisen tarvitsisi tehdä on järjestää sille laidun. Mikäli lisään eläinmäärää hieman jossain vaiheessa, nykyinen laidunala ei enää riitä. Ainut vaihtoehto on siis nipistää viljelystä uusia peltolohkoja heinälle ja laitumiksi ja sen teenkin, sillä se on eläinten kannalta paras ratkaisu. Minulle on tärkeää, että nautojen koko potentiaali hyödynnetään eikä heitetä hukkaan neljän seinän sisäpuolella.

Itselleni tärkeintä on eläinten hyvinvointi eikä raha, vaikka sitä täytyykin olla tarpeeksi tavalliseen elämiseen ja eläimistä huolehtimiseen. Tahdon tuotantoni olevan mahdollisimman ekologista ja eettistä sekä navetassa että pellolla. Haluan tuottaa luomua, antibiootitonta, pitkään laiduntanutta ja väkirehutonta naudanlihaa. Olen vahvasti sitä mieltä, että tuottaja hyötyy antaessaan eläimen elää onnellisesta, hyvinvoivaa ja mahdollisimman lajityypillistä elämää! En ymmärrä alkuunkaan sitä, että ilmastonmuutoksen uhatessa karjankasvatus pitäisi lopettaa. Tällaista ehdottava ei selväsikään välitä ympäristöstä tai on vain tietämätön ja uskoo sokeasti lehtiotsikoita tarkistamatta, että miten asia oikeasti on. Laiduntavissa märehtijöissähän on avain ympäristömme pelastamiseen! Suuri lihankulutus on huono asia mutta eipä vegaaniksi ryhtyminen juuri parempi ole. Olen kirjoittanut tästä asiasta jo useammassa julkaisussa (täällä ja täällä) mutta mikäli en nuorena naisena vakuuta tarpeeksi niin klikkaappas itsesi tänne.

Eiköhän siis unohdeta lihattomat lokakuut ym. hömpötykset ja keskitytään syömään vähemmän, mutta parempaa lihaa! Suomalainen, laiduntanut nauta sopii kohtuullisissa määrin erittäin hyvin lautaselle! Kuluttajien täytyy oppia vaatimaan ruokapöytäänsä laidunlihaa, niin autat ympäristöä! :)



torstai 8. helmikuuta 2018

Emännän vastoinkäymiset - Kun työntövarsikin oli jäässä!


Hieman aamukuuden jälkeen Miisu-kissa haluaa sisälle ja hyppää rämpyttämään ovenkahvaa, sen mielestä olin nukkunut jo tarpeeksi. Vilkaisen herätyskelloa jonka mukaan ihan vielä ei olisi tarvinnut nousta mutta eipä tässä nukkuakaan enää kannata. Nousen istumaan ja tunnen hartioiden olevan taas kuin tiiliskivet. Vedän villasukat jalkaan, aamutakin päälle ja kävelen tupaan. Vilkaisen ulkolämpömittaria; -5 astetta. Mukava pikku pakkanen, tuuli vaikuttaa tosin olevan aika kova. Entäs sitten sisälämpötila; +15 astetta. Hake tainnut sammua yöllä, että semmosta. Laitan aamupalan ja kun voitelen toista kaurakorppua se halkeaa kahtia. Toinen puoli tipahtaa voipuoli alaspäin villasukalleni ja toinen keittiön matolle. Että tällainen aamu sitten. Puuro sentään pysyy kulhon reunojen sisäpuolella joten sen syötyäni harjaan hampaat ja hiukset sekä huuhtelen kasvot kylmällä vedellä. Eipä tässä muuta olisikaan hanasta saatavilla. Puen päälleni ja lähden navettaan. Karjakeittiön vesihana on jäässä, ei auta kuin sulatella. Laitan otsalampun päähän ja alan puhdistaa vesikuppeja; kahdessa on täysosuma. Puhdistaessani jälkimmäistä Aari-lehmä astelee viereeni, haistaa kädessäni olevaa vesikuuppaa ja tekee uuden läjän. Tällä kertaa meni onneksi kupista ohi! Kaivan hengityssuojaimen taskusta, sillä lantakasan haju tuntuu jokseenkin epämiellyttävältä heti näin aamulla. Vetäessäni suojainta kasvoille kuuluu *naps*. Kas, kumilenkki katkesi. Mutisen hetken hiljaa itsekseni jonka jälkeen lähden hakemaan uutta suojainta sisältä.

Päästyäni takaisin navetalle kävelen parveen ottamaan paaleista naruja pois. Pahnapaali on vielä kyljellään joten otan hieman vauhtia ja työnnän sen pystyyn. Pyörittyäni 15 kertaa paalin ympäri keriessäni naruja totean, että tässä on kyllä enemmän kuin yhdet narut. Lopulta pääsen pudottamaan pahnat heinähangolla luukusta ja siirryn heinien kimppuun. Isä tuo traktorilla turvepyöröpaalin parveen ja heinien pudottamisen jälkeen alan repiä muoveja puukolla rikki. Isken talikolla paalin kylkeen mutta siitä jäi hädintuskin pieni raapaisun jälki. Vaikuttaa siis olevan jäässä. Vartin kirveellä hakkaamisen jälkeen turvepaaliin oltiin päästy murtautumaan jo 20 senttiä, seuraavan 15 minuuttia hikoilin jäätuuran kanssa ja kolmas vartti lapioitiin muutaman kilon könttejä pahnaluukusta alas. Aika hyvä aamujumppa. Seuraavaksi levittämään heinät ruokintapöydälle ja kuivittamaan karsinat. Kävelen parvesta alas ja karjakeittiöön mennessäni kolautan pääni ovenkarmin ylälaitaan. Hieron päätäni ja mutisen jälleen itsekseni kuinka lyhyitä ihmiset ovat voineet olla 1800-luvulla että ovista on tehty vain 160 senttisen mentäviä. Voisi luulla, että 180 senttinen oppisi muistamaan kumartumisen ovien kohdalla vuosien mittaan mutta tuo pään kolauttelu ei tee muistille kovin hyvää.

Levittäessäni heiniä Esperi toteaa minun tallovan ruokaansa ja huitaisee päällään reittäni, eipä ollut ensimmäinen kerta. Joka aamu saa jännittää millä mielellä tuo rouva tänään on, varsinainen tuuliviiri! Aloitan karsinoiden kuvittamisen ja Gevalia tulee hyppimään pahnasateeseen, hymyilen sille. Jatkan pahnan heittelyä ja samalla kyynärpääni kolahtaa karsinan laidasta törröttävään pulttiin. Ilmeeni vaihtuu sujuvasti hymystä kivuliaaseen irvistykseen ja mutisen jälleen, että montakohan mustelmaa voi tulla päällekkäin. Kuivituksen tehtyäni katson kelloa ja totean, että kymmenkahveeseen on vielä aikaa. Seuraavaksi pitää siis hakea haketta, isä näyttikin lähtevän jo traktorilla puimalaan päin. Haen pannuhuoneesta tyhjät hakesäkit ja heitän ne olalle. Perille päästyäni asetan säkin pohjattoman 30 litran saavin ympärille ja otan perunatalikon käteen. 

Pari säkkiä täytettyäni hartioista on jo mennyt tunto, rintalastaan pistää, alaselkää jomottaa, kädet puutuvat ja kumartuessa huimaa. Nonniih, enää 18 säkkiä jäljellä. Urakan puolessa välissä migreeni alkaa koputella vasemmalla ohimolla ja aamun aikana kertynyt ärsytys ei enää pysy pään sisällä. Heitän talikon kädestäni ja potkaisen saavin matkoihinsa. Sitten kerään itseni, haen saavin takaisin ja täytän loput säkit mutisemalla samalla helpommasta lämmitysmuodosta. Vihdoin traktorin lavalla on 20 säkkiä eli 1600 litraa haketta, hyvällä tuurilla huomenna ei tarvitse hakea uutta kuormaa! Matkalla pannuhuoneelle kaksi säkkiä lähtee tippumaan lavalta ja tietysti saan kiinni vain toisen niistä. Keräilen levinneet hakkeet takaisin säkkiin ja matka jatkuu. Kuorma saadaan purettua ja vihdoin on kymmenkahveen aika!

Kahveen jälkeen maksan laskuja, soitan muutaman puhelun, lähetän pari sähköpostia, järjestelen kuitteja ja maksan vielä pari laskua lisää jotka olivat piiloutuneet lehtipöydälle Maaseudun Tulevaisuuden alle. Ruoan jälkeen lähden isän kanssa laittamaan tukkikouraa traktorin perään, sillä lantalassa pitäisi tehdä tilaa uudelle karsinoiden tyhjennykselle. Nostamme järkyttävän painavan hydrauliletkuhässäkän (jolla on varmasti joku toinenkin nimi mutta olkoot) traktorin hyttiin ja taistelen useamman minuutin saadakseni liittimet yhteistyökykyisiksi. Työntövarsikin on yllättäen jäässä, täytyy siis viedä se pannuhuoneeseen sulamaan. Mutterien avaamisen suhteen päivä jatkuu yhtä hyvin kuin tähänkin asti eli pientäkään hievahtamista ei ole havaittavissa. Muutaman voimasanan ja rystyset valkoisina putkitonkien puristamisen jälkeen mutteri kuitenkin liikahtaa, mikä ihana tunne! Isä siirtyy kouran kanssa lantalaan ja itse alan siivota kaaoksessa olevaa hallin työtasoa, työkaluista ei ole kauheasti hyötyä jos niitä ei löydä! 



Päivä etenee ja vähitellen alkaa tulla hämärä, on siis aika mennä iltanavetalle. Karjakeittiön vesihana on jälleen jäässä, käden lämmöstä se sulaa kuitenkin taas pian. Äiti on näköjään pudottanut pahnat jo ja siirtynyt ruokkimaan lampaita, vuohia ja kanoja. Muutama lehmä makoilee pahnoilla ja märehtii, loput ovat vielä ulkoilemassa. Heitän turvetta ruokintapäätyyn ja käyn läpi vesikupit. Kas, kaikki ovat tällä kertaa puhtaina! Yksi lantakasa on tosin onnistuttu tekemään ruokintapöydälle, joten siivoan sen ja käyn pudottamassa heinät. Tällä kertaa Esperi keskittyy onneksi syömiseen eikä minun huitomiseeni, joten työskentely on huomattavasti mukavampaa. Kuivituksen tehtyäni lisään vielä kivennäistä ruokintapöydän päätyyn ja Rölli tuleekin sitä maistelemaan. Kaikki vaikuttavat tyytyväisiltä, joten siirryn sisälle laittamaan ruokaa ja tekemään veroilmoitusta. Ennen nukkumaanmenoa käyn vielä navetassa iltakierroksella ja kuivitan karsinat kolmatta kertaa. Katselen Gasellin mahaa ja hymyilen, sillä se näyttää jo mukavan suurelta. Poikimakausi lähestyy hyvää vauhtia ja silloin käymme navetassa tarkkailemassa yölläkin, että kaikki sujuu. Himmentäessäni valaistusta Hilla haluaa vielä huomiota ja nuolaisee pipoani silittäessäni sitä poskesta. Toivotan lehmille hyvät yöt ja lähden sänkyä kohden. Päästyäni raput ylös huomaan ulko-oveni edessä makaavan rotan ja sen vieressä ylpeän näköisen Tassu-kissan. Silitän ja kehun ahkeraa hiirestäjää ja pyydän, josko se kuitenkin voisi siirtää saaliinsa pois oven edestä. Tätä ei tietenkään tapahtunut joten tartuin luutaan ja lakaisin rotan rappujen viereen, jotta en astuisi sen päälle aamunavetalle mennessäni. Tassu meni kiireesti saaliinsa perään ja pääsin ovesta sisälle, jokohan nyt pääsisi nukkumaan!

lauantai 27. tammikuuta 2018

"Kuuntele, tarvitsen apuanne!" - Haaste!


"Olen Esperi, kohta neljä vuotias (emännän mukaan tempperamenttinen) emolehmä. Minulla on teille hyvin tärkeää asiaa halpuuttamisesta! En tiedä siitä muuta, kuin että se saa emännän surulliseksi ja siitä olen huolissani. Tuo halpuuttaja kuulostaa hyvin ikävältä, auttaisikohan jos vähän huitaisisin sitä päälläni! Asia on kuulkaas niin, että jos Suomen maatalouden alamäki jatkuu, niin emännälläni ei välttämättä enää jossain vaiheessa ole tarpeeksi rahaa huolehtia meistä ja joudumme pois. Tilanne on varmasti sama hyvin monilla tiloilla. Annappas niin kerron hieman elämästäni.

Pidän olostani täällä tilalla! Alkukesästä syksyyn laidunnamme vasikoidemme kanssa ja kahlaamme järvessä, kesäsateen raikastama ruoho on todella ihanaa! Kun puiden lehdet alkavat kellastua ja vähitellen leijua maahan, vieroitan vasikkani sillä koen niiden olevan jo tarpeeksi isoja. Tosiaan; sain viimeksi kaksoset Hubertin ja Herbertin, sekös yllätti isäntäväen! Kun kaikki lehdet ovat maassa ja yöt viileitä, vasikkani lähtevät meidän navetasta pois. Muutaman ystäväni vasikat saivat kylläkin jäädä meille, miksiköhän vain osa lähtee?  Emäntä on yrittänyt selittää minulle, että minne vasikkani menevät mutta en ole täysin ymmärtänyt. En kuitenkaan jaksa murehtia niistä sillä tunnen, että sisälläni kasvaa jo uusi elämä. Alkukesästä Rölli-sonni nimittäin tuotiin laitumelle ja meillä oli auringon laskiessa aika hauskaa! Hän on todella komea, hieman matala minun makuuni mutta nirsot eivät saa keväällä vasikkaa. Lihaksikkuus korvaa siis pienet puutteet!

Emäntä usein katselee meitä ja sanoo sottapytty. En ole varma mitä se on, toivottavasti jotain hyvää! Epäilen kuitenkin, että sillä on jotain tekemistä lian kanssa. Karsinamme kuivitetaan pehmeillä pahnoilla vielä myöhään illallakin, jotta meidän olisi mukava makoilla. Nousen kuitenkin ainakin pari kertaa yössä syömään ja teen siinä samalla lantakasan. Syötyäni tarpeeksi menen takaisin makoolle enkä aina huomaa katsoa, mihin tarpeeni tein. Aamulla emäntä sitten pudistelee päätänsä katsoessaan likaista lapaani. Sitä on kuitenkin turha yrittää puhdistaa, varmasti potkaisen! Siivoan sen aivan itse seisoskelemalla vesisateessa tai makoilemalla lumessa, kumpaa nyt sattuu taivaalta tulemaan. Keleistä johtuen tarha on välillä märkä, vaikka kovasti emäntä ja muut ihmiset koittavat sitä kuivittaa. Kuraleikit ovat kuitenkin kivoja ja sen takia seisonkin yleensä kaikista märimmässä kohdassa; jos polkaisen jalallani niin vesi roiskahtaa kivasti! Osaamme kyllä olla ihan siististikin, aika usein! Pakkaskeleistä tykkäämme muuten myös kovasti kunhan tuuli ei ole kauhea, ihan vain tiedoksi niille jotka huolestuvat nähdessään lehmän lumihangessa. Nyt annan kuitenkin puheenvuoron emännälle, hänelläkin on asiaa!

"Jyväjemmarit omistavat tämän maan. Sen verran tekevät kuin tahtovat ja stadilaiset viulut maksavat". Noin lauletaan jossain Jörn Donnerin dokumentissa. Kyseinen rallatus saa ainakin itseni naurahtamaan, sillä eihän tuota vakavasti voi ottaa! :) Liian monet ihmiset ovat vieraantuneet maaseudusta eivätkä ymmärrä kotimaisen ruoantuotannon merkitystä. Ruokaahan saa kaupasta, eikös? Ensinnäkin; maataloustuki on mielestäni vanhentunut nimitys pääosin keväisin maajussin tilille ilmestyvistä rahoista.  Hinnanalennuskorvaus kuullostaa paljon oikeammalta; noilla rahoillahan mahdollistetaan se, että kuluttajat saavat ostaa ruokaa kaupasta mahdollisimman edullisesti. Näillä tuottajahinnoilla tilallisen olisi äärimmäisen hankalaa ellei mahdotonta saada elinkeinoaan jatkumaan ilman tukia, ellei tilalla ole suoramyyntiä tai paria sivuelinkeinoa. Toiseksi; eiväthän nuo rahat tuottajan tilille jää, käyvät vain.

Päivä tilalla-tapahtumia tarvitaan paljon lisää enkä voi turhan paljon korostaa tässä markkinoinnin tärkeyttä. Valtrallaan ajelevan ja tukia nostelevan maajussin imago täytyy muuttaa avoimesti tuotannostaan puhuvaksi ja suomalaisten eteen pitkiä päiviä tekeväksi ruoantuottajaksi. Kuluttajan on hyvin hankala hahmottaa kotimaisen ruoantuotannon merkitystä jos hän on vieraantunut sen alkulähteiltä. Maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelulla ei päästä puusta pitkälle; emme voi vaatia ikänsä kaupungissa asuneita arvostamaan työtämme ellemme ole valmiita näyttämään heille mistä kotimainen ruoka tulee, mikä tekee siitä laadukasta ja minkälainen merkitys sillä on Suomelle. Kuinka kukaan voisi oikeasti arvostaa jotain, mitä ei tunne?

Jostain kumman syystä eniten töitä ruoan eteen tekevä, eli tuottaja, saa vähiten rahaa. Asia on niin, ettei kauppa tule tuottajan ahdingosta välittämään niin kauan kun tavaraa on hyllyssä ja kuluttajat ovat tyytyväisiä. Miksi siis antaisimme enää puhdasta ja vastuullisesti tuotettua ruokaamme halpuuttajan kynsiin myytäväksi pilkkahinnalla? Vienti on suomalaiselle ruoantuotannolle suuri mahdollisuus ja siihen tulee panostaa. Lisäksi täytyy pudottaa kauppa pois tuottajan niskan päältä keskittämällä tarjontaa. Kerron tästä lisää jossain seuraavista kirjoituksistani, ei makeaa mahan täydeltä. :) Ei suomalainen ruoka kallista ole, ei sitä muuten heitettäisi niin paljon hukkaan. Tämä taas kertoo ostosten huonosta suunnittelusta. Jos ostelee kaikkea varmuuden vuoksi niin en ihmettele yhtään, jos rahanmeno kauhistuttaa ja ruokaa menee jääkaapissa huonoksi. Nälkäisenä tulee ostettua kaikenlaista nopeaa syötävää ja ilman kauppalistaa joutuu miettimään, että jokohan ne tomaatit loppuivat. Varmuuden vuoksi ostat siis niitä lisää ja kotona huomaat, että niitähän olisi ollut vielä paljon jäljellä. Huonolla tuurilla osa tomaateista menee siis huonoksi ennen kuin ehdit käyttää niitä.

Kuluttaja on isäntä ja kauppa renki. "Yksi ihminen ei tee muutosta mutta muutos voi lähteä yhdestä ihmisestä." Kuulin tuon lausahduksen presidentinvaalikeskustelussa enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Muutosta ei tule tapahtumaan valittamalla tai pelkästään tykkäilemällä päivityksistä Facebookissa. Muutos vaatii oikeita toimia ja uskallusta! Kyse on ruoantuotannostamme. Siitä, mitä sinä ja perheesi syötte. EU:sta ei paljon iloa tunnu suomalaiselle maajussille olevan, sillä viljelijä hukkuu byrokratian alle. Ei tässä tilanteessa kriisipaketit auta, se on kuin laittaisi laastarin luunmurtumaan. Netissä on aivan liian paljon maataloudesta tietämättömien keskusteluja, arvailuja ja syytöksiä joilta oltaisiin voitu välttyä, jos asiasta olisi oikeasti otettu selvää. Kumpa kaikki tietäisivät, kuinka paljon onnellisia tuotantoeläimiä Suomessa on!

Haaste: Halpuuttamaton helmikuu!
Jos vain rahatilanteesi antaa millään myöden: vältä helmikuun ajan kauppojen omien tuotemerkkien (Kotimaista, Rainbow, Pirkka ym.) elintarvikkeiden ostamista! Varsinkin S-ryhmä esiintyy mielestäni julkisuudessa hyvin röyhkeästi tuputtaessaan ihmisille halpuuttamisen suurta ilosanomaa. Omilla tuotemerkeillään kauppa hallitsee koko tuotantoketjua, kyse ei ole terveen kilpailun luomisesta. Suomalainen ruoka ei ole kallista; kauppojen omien tuotemerkkien tuotteet vain myydään niin naurettavan halvalla, että muut tuotemerkit vaikuttavat kalliilta. Omat merkit kilpailevat hinnalla ja jotta tämä onnistuu, on kuluja karsittava. S-ryhmän valtavasta medianäkyvyydestä päätellen mainontakuluista ei juuri ole säästetty; tavarantoimittajat täytyy siis kilpailuttaa ja valita se, joka halvimmalla tekee. Teollisuus hankkii siis raaka-aineet tuottajilta mahdollisimman halvalla jotta omaan taskuun jää tarpeeksi rahaa ja tuottaja saa viimeiset jäljelle jäävät sentit.


Tuo haaste ei vaadi sinulta mahdottomia mutta minulle ja varmasti monelle muulle tuottajalle sillä on valtava merkitys! Itse aion jatkaa tuota haastetta helmikuun jälkeenkin, toivottavasti sinäkin! :) Tämä on pieni askel mutta tärkeintä on, että oikeaan suuntaan eli suomalaisen ruoantuotannon tukemiseksi. Suurin ryhtiliike elinkeinomme pelastamisesksi täytyy tulla meiltä tuottajilta itseltämme  mutta kuluttajien voimaa ei pidä missään nimessä aliarvioida! :)

Tämä on vain nuoren maatilan emännän toive jota ei pidä tulkita yllytykseksi kauppaa vastaan. Tahdon ainoastaan pitää puoleni ja tuottaa jatkossakin puhdasta, suomalaista ruokaa!

Ihanaa illanjatkoa! <3

lauantai 20. tammikuuta 2018

"Vihdoin tiesin varmaksi, mitä olen syntynyt tekemään!"

Moikka taas!

Tänään käytiin tarkastamassa päätehakkuun edistymistä. Keli oli erinomainen; muutama aste pakkasta eikä tuulta juuri ollenkaan. Jestas, että olimmekin odottaneet pientä pakkasta ja tulihan se vihdoin! Lehmätkin ovat lisänneet taas ulkoiluaan tarhan pohjan kantaessa paremmin. Rakastan kulkea metsässä; siellä mieli lepää ja samalla jaloille tulee hyvä treeni, kun tarpeeksi kauan kävelee epätasaisessa maastossa. Pari viime viikkoa ovat sisältäneet tavallisten navettatöiden lisäksi enimmäkseen veroilmoituksen tekoa, hakkeen talikointia ja navetan karsinoiden tyhjennystä. Isähän nuo karsinat siis tyhjentää; itselle tuottaa liikaa päänvaivaa saada traktori mahtumaan pakittamalla navetan päätyovesta kolhimatta karsinan aitoja, tilaa ei ole senttiäkään liikaa! Lisäksi voimakas pakokaasunkäry saa helposti migreenin aikaiseksi.



Olen mielelläni esillä silloin, jos koen mahdollisuuden vaikuttaa itselleni tärkeisiin asioihin tai ilahduttaa ihmisiä.  En pidä "tarpeettomasta" esillä olemisesta mutta kesällä 2016 tein poikkeuksen osallistuessani Hämeen Neito-kilpailuun. Tarpeettomalla viittaan siihen, etten nähnyt esiintymisessä todellista hyötyä; itsestä puhuminen lavalla ja ulkonäöllä kilpaileminen tuntuu vain ajatuksena niin turhanpäiväiseltä! Ajattelin kuitenkin, että kerrankos sitä kokeilisi jotain erillaista. Ilmoittautuminen tuohon kauneuskilpailuun olisi kuitenkin jäänyt tekemättä jos olisin aavistanut, että joutuisin semifinaalissa pyllistetemään kontillani lyhyissä shortseissa hämärässä baarissa. Odotukseni Hämäläisten laulun laulamisesta elovenamekossa romuttui siis aivan totaalisesti, sillä tuo kyseinen esitys oli mielestäni aika kaukana Hämeen neidon imagosta. Finaalissa sain onneksi pukea päälleni kauniin kellomekkoni joten tunsin olevani enemmän oma itseni!

Vaikka suoraansanottuna häpesin silmät päästäni tuon tanssiesityksen aikana niin koen, että siitä oli itselleni myös jotain hyötyä. Joutuminen pois omalta mukavuusalueelta nimittäin vahvisti ajatuksiani siitä, mitä tahdon elämälläni tehdä. Totesin, etten ainakaan tahdo levitellä jalkojani ja pyllistellä ihmisille lavoilla. Toiset varmasti pitävät tuollaisesta räväkämmästä tanssimisesta, oma juttuni se ei kuitenkaan ole. Tahdon kuunnella traktorissa radiokuulosuojaimista Popedaa ja laulaa mukana. Tahdon pukea aamulla navettahaalarin päälle ja päästä rapsuttamaan vasikkaa poskesta. Tahdon vaikuttaa maatalouden asioihin ja tehdä kaikkeni eläinten hyvinvoinnin sekä kotimaisen ruoantuotannon eteen! Kauneuskilpailuihin en enää välitä osallistua paitsi jos siinä saa esiintyä saappaat jalassa aitona elovenatyttönä :) Haluan tehdä elämässäni itselleni tärkeitä asioita ja mieluummin vaikuttaa kuin valittaa.



Istuessani hämärtyvänä kesäiltana heinäpaalin päällä hiukset sotkuisella poninhännällä ja katsellessani rannassa laiduntavia lehmiä olen onnellinen. Laiduntava karja järven rannalla kuuluu sielunmaisemaani. En voisi kuvitella olevani hammaslääkäri, kampaaja tai mikään muukaan. Olen maanviljelijä ja erittäin ylpeä siitä! <3 Sitä olen tosin miettinyt, että miksi Luoja näki tarpeelliseksi antaa minulle heinäallergian. Noh, lisähaastetta heinätöihin! :)



Kirjoittaminen ja laulaminen ovat parhaita tapoja ilmaista itseäni ja saamani palautteen perusteella olen onnistunut saamaan kirjoituksillani ja navettalauleskelullani hymyn aika monen kasvoille. <3 Aina en kuitenkaan pyri saamaan lukijaa hymyilemään, sillä tahdon tämän blogin olevan enemmän kuin kertomus elämästäni. Tahdon herättää ajatuksia, tuoda tunteita pintaan ja ravistella ihmisiä tajuamaan, että valinnoilla on väliä. En kannusta valtavaan lihankulutukseen mutten myöskään luopumaan eläinperäisistä tuotteista. "Vähemmän mutta parempaa lihaa" on mottoni ja se pysyy. Suomessa paljon tuotantoeläimiä elää hyvinkin onnellisissa oloissa vaikka tietyt sivustot eivät sitä puolta asiasta kerrokaan. Suomen kasvihuonekaasupäästöistä ainoastaan 12% johtuu maataloudesta ja lihantuotannon osuus on tuosta vain puolet eli 6%. Eiköhän siis ole vihdoin aika lakata syyttämästä lehmää piereskelystä ja keskittyä siihen, miten jokainen voisi omalta osaltaan saada vähennettyä päästöjä ja huolehtia ympäristöstä. Ei, ratkaisu ei edelleenkään ole lihansyönnin lopettaminen. Olennaisempaa on kiinnittää huomiota siihen, minkälaista lihaa syö ja kuinka paljon. On hyvin tärkeää ottaa huomioon myös tuotantoeläimen ruokavalio; Suomessa karjan ruokinta on hyvin poikkeuksellista, sillä rehussa ei käytetä käytännössä ollenkaan ulkomaista soijaa tai maissia.

Sen sijaan, että keskityttäisiin ajattelemaan lihantuotannon huonoja puolia voitaisiin tarkastella asiaa täysin toisesta näkökulmasta; mitä karja voi tehdä ympäristön hyväksi? 

Ihanaa illanjatkoa! <3

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Kurkistus aamunavetalle!


Kello herättää aamulla puoli 7 jälkeen. Syön rauhassa aamupalan; pikapuuroa mustikoilla, vadelmilla ja mansikoilla. Pesen hampaat ja huuhtelen naaman kylmällä vedellä, sitten vain navettahaalari päälle ja saappaat jalkaan. Viiru-kissa istuskelee portailla ja olisi kovasti tulossa sisälle, se lähtee kuitenkin perässäni navetalle. Lehmät ovat vielä makuulla, Rölli-sonnikaan ei ole pitänyt kiirettä ylös. Hiehot Hemuli ja Hilla ovat kuitenkin jo jalkeilla, Hääsi torkkuu vielä pahnoissa. Laitan otsalampun päähän ja puhdistan hyräillen juomakupit; yksi täysosuma tällä kertaa. Ruokintapöydällä on vielä heinää jäljellä, lisää täytyy kuitenkin pudottaa ja pahnakin näyttää käyneen vähiin. Kävelen parveen ja huomaan pahnapaalin olevan vielä kyljellään; eikun työntämään pystyyn. Aavistuksen kosteaa pyöröpaalia saa työntää ihan tosissaan, tulee hyvä aamutreeni. Seuraavaksi tallustelen muutaman minuutin sen ympäri kerien naruja pois, on muuten varmasti kahden paalin narut tässä yksilössä. Pudotan hangolla pahnat luukusta ja siirryn heinäpaalin kimppuun. Vanhempani ovat onneksi saaneet sen jo pystyyn; yksin sitä jaksaa hädintuskin pyöritellä. Narut ovat kuitenkin vielä ympärillä joten eikun jälleen kiertämään ympyrää.



Hetken päästä pihasta alkaa kuulua laulua isäni suunnatessa konehalliin. Massikka hurahtaa käyntiin; sitten vaan hakemaan pahnapaalia ladosta. Aika pian traktorin pörinä alkaakin jo voimistua, vielä pitäisi saada paali parveen asti. Parvisilta on nollakelillä hiekotuksesta huolimatta liukas ja vaatiikin taitoa päästä se paalin kanssa pakilla ylös, osua oviaukkoon ja pysähtyä ennen kuin traktorin katto ottaa kiinni oven yläparruun. Isä on kuitenkin harjoitellut tuota aika monta vuosikymmentä joten homma sujuu. Kierittelen pahnapaalin paikoilleen, laitan hengityssuojaimen kasvoille ja palaan pudottamaan heinät. Avatessani heinäluukun Bali odottaa jo malttamattomana ruokaa ja kurottaa päänsä korkealle luukkua kohti. Kun heinäkasa ruokintapöydällä on tarpeeksi korkea, siirryn navetan puolelle levittämään sen. Äiti on saanut ruokittua pienemmät eläimet ja lakaisee karjakeittiön lattiaa. Kun viimeisetkin lehmät ovat saaneet itsensä ylös ja siirtyneet aterioimaan, kuivitan makuupäädyt. Gevalia hyppelehtii tuttuun tapaansa pahnan lentäessä ilmassa, emänsä Costarica liittyy myös innoissaan seuraan. Pidän 1800-luvun kivinavetastamme, koska siellä on vanhanajan tunnelmaa. Työvaiheiden suhteen ei kuitenkaan pääse helpolla. Lisäksi  ruokitapöydässä on aivan liian paljon paikkoja joihin lyödä kyynärpäänsä heittäessä pahnaa karsinaan!

Kuivittamisen jälkeen haen maitohuoneesta lisää kivennäistä. Punainen kivennäisämpäri herättää lehmissä joka kerta yhtä paljon kiinnostusta ja saa Röllinkin hypähtelemään. Heitän vielä turvetta karsinoihin ja hetkessä pari turpaa on hamuamassa sitä, kuiviketta sen pitäisi olla eikä syötävää! :) Säätiedotus oli luvannut kovaa tuulta tälle päivälle mutta ainakin vielä keli on ihan hyvä, joten käyn päästämässä hiehot tarhaansa. Ruoka kiinnostaa kuitenkin vielä enemmän kuin ulkoilu mutta hetken päästä Hilla kurkistaa jo ovesta. Se tulee haistelemaan haalariani kuvittaessani tarhaa ja silitän sitä poskesta. Samalla Hääsi saapuu hyppien paikalle, se siitä kuivittamisesta. Isä tulee jälleen traktorilla parvisiltaa alas, uusi heinäpaali on ilmestynyt ovensuuhun. Navetassa kaikki vaikuttavat tyytyväisiltä, joten suuntaan talliin tervehtimään lampaita.




Rosina tulee heti rapsutettavaksi ja tuijottaa minua nappisilmillään muiden jatkaessa heinän rouskuttamista. Pian Elsakin keskeyttää syömisen ja tulee vilkaisemaan, ettei jää paitsi herkuista. Todettuaan, ettei näe kädessäni syötävää se siirtyy takaisin heinäkasalle. Sitten vuohien luo. Katoksen oven avatessani kolme pukkipökkelöä ryntää mutustamaan haalarini taskuja. Mikään haalari ei kuitenkaan ole niin hyvää kuin äitini työtakki, mahdottoman kestävää kangasta se ainakin on! :) Nakuttaja aloittaa myös pään kyhnyttämisen lonkkaani vasten; olen hyvin tyytyväinen, ettei niillä ole isoja sarvia! Pääsen pujahtamaan katoksesta ulos ja vilkaisen kanalan suuntaan. Kukko Kullervo on tullut tarhaan ulkoilemaan muutaman rouvansa kanssa, aivan kaikkien mielestä keli ei ole tarpeeksi lämmin jaloittelua varten. Viiru-kissakin näyttää päässeen jo sisälle ja katselee keittiön ikkunasta. Eläimillä vaikuttaa olevan siis kaikki kunnossa, nyt voidaankin siirtyä kahveelle. :)



Ihanaa illanjatkoa! <3 

lauantai 16. joulukuuta 2017

Maanviljelijän tyttärestä isännäksi!

Tervehdys! Ajattelin aloittaa tämän kirjoituksen pienellä runonpätkällä:

"Nämä kädet

Pienenä äidin
sormeen tarttuneet,
isän sylissä traktorin
rattiin puristuneet

Isäni kädet,
suuret ja voimakkaat

Vuosikymmenet
karjaa ruokkineet,
maata muokanneet,
sadon korjanneet

Omani vielä hentoiset,
kuitenkin määrätietoiset

Nyt on minun vuoroni
kyntää ja kylvää,
vastuuta kantaa,
maanviljelijäksi alkaa."



Tosiaan, meillä tehtiin äskettäin sukupolvenvaihdos. En siis kirjoita enää pelkästään maanviljelijän tyttärenä vaan maatilan ISÄNTÄNÄ! Toki hoidan samalla myös emännän virkaa :) Ehkä juhannukseen mennessä totun tähän ja lakkaan kyselemästä isältäni lupaa kaikkiin päätöksiin! Olen viides sukupolvi ja ensimmäinen nainen tilan johdossa. Tunnen suurta ylpeyttä siitä, että sain ottaa tilan haltuuni Suomi 100-juhlavuonna. Toivon tekeväni myös edelliset sukupolvet pilven reunalla ylpeiksi. Onhan tää nyt ihan helkkarin hienoa! :) Minulla on useita suunnitelmia joita odotan pääseväni tilallani toteuttamaan, harkitsen kuitenkin aina päätöksiäni huolella. Kaikki aikanaan, hämäläisen hitaasti. Olen määrätietoinen, sinnikäs, itsepäinen sekä sopivan kunnianhimoinen Oinas. Tahdon tuottaa puhdasta suomalaista ruokaa ja varmistaa omalta osaltani sen, että kuluttaja syö jatkossakin onnellisen elämän elänyttä nautaa! 

Olen varautunut siihen, että saatan nuoren ikäni ja sukupuoleni takia kohdata joskus epäilyjä; 21-vuotias nainen isännän saappaissa ei nimittäin välttämättä vakuuta ihan jokaista vanhaa isäntää tai konekauppiasta. Tiedän kuitenkin itse mihin pystyn ja sen mitä en vielä osaa, opettelen. Ei isäni olisi minulle tilaa myynyt, jos ei uskoisi minuun! Siitä, että ansaitsenko arvostuksen jokaisen traktorimyyjän silmissä en ota stressiä. En halua murehtia asioita liikaa etukäteen vaan asennoidun, että kaikki menee aina ihan hyvin. Jos jostain syystä ei, sitten vasta murehditaan. Jos jokin asia on mielestäni väärin, tahdon tehdä jotain korjatakseni sen. Tahdon pyrkiä vaikuttamaan minulle tärkeisiin asioihin. En tahdo olla se matalia tuottajahintoja itsekseen traktorissa kiroava isäntä vaan se, joka pyrkii vaikuttamaan ongelman ratkaisuun. 



Mitäs muuuta tilalle kuuluu? Välitysauton perävaloille vilkuteltiin tänäkin syksynä, kyydissä oli jälleen arvokas lasti.  Ei ainoastaan rahallisesti vaan myös tunteella mitaten, sillä matkaan lähti kahdeksan pientä kullannuppua joille oltiin lässytetty, laulettu ja pidetty huolta (kutsutaan tylsästi myös sonnivasikoiksi). :) Tai no eiväthän ne mitään pieniä enää olleet; tänä vuonna saatiin uusi painoennätyskin eli 430 kiloa! Sen sai nimiinsä Heureka, nimensä veroinen sonnipoika! Puolet lehmävasikoista sai oman kyydin uuteen kotiin jonkin aikaa sonnipoikien jälkeen, onneksi Hääsi, Hemuli ja Hilla jäivät kotiin ikävää helpottamaan. Meillä vasikat kasvavat pääasiassa emän maidolla ja laitumen ruoholla, lisäksi tarjolla on aina kivennäistä ja suolaa (vettä tuskin tarvitsee erikseen mainita). Kuivaheinää ja säilörehua (muoviin käärittyä ruohoa) vasikat toki mutustavat keväällä ja syksyllä. Väkirehua ei lehmien ja vasikoiden ruokalistalta löydy. Omaan ruokavaliooni on viime aikoina kuulunut paaljon joulutorttuja, namnam! :)



Itsenäisyyspäivän aikoihin lehmät saivat kuunnella kyllästymiseen asti Maamme-laulua, Hämäläisten laulua, Evakon laulua ja Finlandiaa. Sitten heräsikin joulumieli ja viimeisen viikon navetassa on kaikunut Tulkoon joulu, Enkelikello, Heinillä härkien kaukalon... :) Kylvölannoitinkin tuli pestyä pari viikkoa sitten, nyt se on valmiina ensi kevääseen. Marraskuu oli pelloilla lannanlevityksen kannalta aivan mahdoton, pari kertaa traktoria joutui hinaamaankin. Viimeisen parin viikon aikana kynnöt ovat sentään jo onnistuneet eikä pelto litise mahdottomasti renkaiden alla!



Monilla ihmisillä on joulun aikaan lomia ja eikä kello ole aamulla herättämässä aikaisin, maatilan töihin se ei kuitenkaan vaikuta. Jouluna on mentävä navettaan samalla tavalla kuin vuoden jokaisena päivänä. Tiesithän, ettei meillä ole viikonloppuvapaita tai lomia? Lomittaja on toki pari viikkoa vuodesta apuna navetassa mutta se ei tarkoita, että isäntäväki voisi lähteä tilalta päivää pidemmälle reissulle. Töitä tehdään aamusta iltaan niin paljon kuin ehditään ja jaksetaan sen takia, että te saisitte syödä vastuullisesti tuotettua kotimaista ruokaa. Hyvä juttu on, että en ole koskaan päässyt paljoa matkustelemaan joten en osaa sitä kaivatakaan, kotona on hyvä olla. :) Silloin tällöin on kuitenkin mukava päästä yhdeksi yöksi pois tilalta tuulettumaan! :) Vanhempani ovat onneksi vielä täysin työkykyisiä joten saan heiltä hurjasti apua. <3

Nonniih, eiköhän tässä ollutkin tälle kerralle! Ihanaa illanjatkoa! <3

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Rakas lehmäni; he ovat vain tietämättömiä!

Moikka!

Katsoin tänä aamuna oikeutta eläimille-sivuston videon, jossa sanottiin näin: "Me ihmiset suhtaudumme eläimiin ristiriitaisesti. Koiria ja kissoja pidämme lemmikkeinä; niillä on nimet ja me opetamme niille temppuja. Annamme niille hellyyttä ja rakkautta ja jaamme niiden kanssa kotimme. Tiedämme, milloin koira on surullinen, tunnistamme milloin se pelkää ja milloin se on iloinen. Toisia eläimiä me syömme. Sinut (=lehmä) pakotetaan raskaaksi uudestaan; tämä on elämäsi noidankehä, jossa olet kuolemaasi saakka. Kohtelemme älykkäitä tuotantoeläimiä, ikään kuin ne olisivat koneita jotka eivät kärsi, ikään kuin niillä ei olisi tunteita". Tässä väitetään suoraan, että emme välitä niistä eläimistä joita syömme. Tämä ei pidä paikkaansa. Itseäni äysyttää aina, kun joku suomalainen perustelee kasvisruokavalionsa lihansyönnin ympäristöhaitoilla ja eläinten huonoilla oloilla. Tällainen ihminen ei selvästikään ole perehtynyt asiaan yhtään vegaanisivustoja ja WWF:än lihaopasta tarkemmin.

Kaikilla lehmillämme on nimet, ne on mietitty huolella. Annamme niille huomiota ja välitämme niistä. Ne eivät ole koskaan päästään kiinni ja ulkoilevat talvellakin aina kun haluavat. Alkukesästä loppusyksyyn lehmät laiduntavat vasikoidensa kanssa laitumilla. Samoihin aikoihin kun laidunkausi alkaa, sonni aloittaa myös kesätyönsä. Emme millään tavalla pakota sitä astumaan vapaana laiduntavia lehmiä, se tekee sen aivan omasta halustaan ja kun lehmälle sattuu sopimaan. Videosta saa myös käsityksen, että kaikilta lehmiltä viedään vasikka pois poikimisen jälkeen, noup. Niille jotka eivät tätä tienneet, niin lypsylehmällä ja emolehmällä on aika suuri ero. Vasikkaa ei tosiaan viedä emolehmätuotannossa pois emältänsä, vaan emän tehtävä on nimenomaan kasvattaa vasikkansa isoksi. Vasikat laitetaan meillä omaan karsinaansa vasta siinä vaiheessa, kun emä vierottaisi sen luonnossakin. Tunnistamme erittäin hyvin, milloin lehmä on surullinen, pelokas, epäileväinen, väsynyt, kipeä, ärtynyt, nälkäinen, huomionhakuinen, iloinen, utelias, leikkisä, riemuissaan tai vain normaalin tyytyväinen!!

Surullisen lehmän katse on kaihoisa, se on vaisu eikä märehdi. Tänä vuonna olen kerran nähnyt navetassamme surullisen lehmän; tuo hetki oli silloin, kun Daami poiki kuolleen vasikan. Väsynyt lehmä makaa karsinassa pää kylkeen painettuna tai aivan pitkää pituuttaan. Monesti täytyykin katsoa tarkkaan varmistuakseen, että se hengittää. Utelias lehmä seuraa kiinnostuksen kohdetta korvat höröllä ja silmät suurina, tämmöisen reaktion aiheuttaa useimmiten navetanpöydällä kävelevä kissa. Leikkisä lehmä puskee karsinaan heitettyä pahnakasaa ja hyppelehtii. Riemuissaan oleva lehmä juoksee laitumella takapää ilmassa niin lujaa kuin jaloistaan pääsee ja tekee äkkiä u-käännöksen muistaessaan, että vasikka jäi jälkeen. :)



Myönnän, että emme opeta lehmille ja vasikoille temppuja niinkuin lemmikeille, joten niiden elämä lienee aika tylsää ja onnetonta... Lisäksi kyseisestä videosta saa käsityksen, että kaikki Suomen tuotantoeläimet elävät samanlaisissa oloissa, kuin videolla näytetään. Suurella osalla tiloista asiat ovat todella hyvin, joillakin taas on vähän parantamisen varaa. WWF:än lihaoppaan lausetta "Naudanlihantuotannolla on aina suuret ilmastovaikutukset" en todellakaan allekirjoita. Asia ei ole ollenkaan niin mustavalkoinen, sen pitäisi vähääkään asiaan perehtynyt tietää. Listaanpas tähän muutaman kohdan: 

  • Suomessa nurmi ja maatilojen metsät ovat suuri päästönielu
  • nautatilojen rehunurmet suorastaan hidastavat maaperään sitoutuneiden hiilivarojen vähenemistä
  • Suomessa naudat eivät käytännössä syö ollenkaan soijaa vaan valkuaisenlähteenä käytetään rypsiä ja rapsia 
  • nurmipelloilla estetään valumapäästöjä ja vähennetään rehevöitymistä
  • luonnonlaitumet lisäävät biodiversiteettiä eli luonnon monimuotoisuutta. Siitä hyötyvät myös linnut, madot ja monet muut eliöt. Lihakarja siis ylläpitää luonnon monimuotoisuutta laiduntamalla
  • nurmi on hyvin olennainen osa viljelykiertoa ja naudat pystyvät hyödyntämään sitä parhaalla mahdollisella tavalla
  • metaanipäästöjä on helppo vähentää mm. hyvälaatuisella rehulla
  • hyvin sulavalla nurmivaltaisella ruokinnalla saadaan  alennettua rehevöittäviä päästöjä olennaisesti

Kuinka kovaan ääneen tätä oikein pitää toitottaa, että suomalainen naudanlihantuotanto ei aiheuta samanlaisia ympäristöhaittoja kuin globaalisti! Huomatkaa, että puhun ainoastaan ja vain naudanlihantuotannosta Suomessa. En puhu maidontuotannosta tai muista tuotantoeläimistä, sillä moni muu tuottaja osaa kertoa niistä huomattavasti minua paremmin. Mistä haaveilen? Siitä, että yksikään lypsylehmä ei ole päästään kytkettynä ja ne pääsevät ulkoilemaan ja laiduntamaan. Unelmoin myös siitä, että kaikki siat saavat tonkia maata kärsällänsä ja maata pahnoissa. Toivon, että kaikki kanat pääsevät liikkumaan vapaasti. Tahdon eläinten pystyvän elämään mahdollisimman luonnollista elämää, kunnes niiden päivät päättyvät. Teurastamoiden toimintaan toivon myös lisää valvontaa, jotta saadaan varmistettua eläimen hyvä kohtelu loppuun asti.  Luvattomia käyntejä tuotantotiloissa en pysty hyväksymään millään tasolla, se on eläimen hengellä leikkimistä! Aivan sama, vaikka tunkeutujat väittäisivät käyttävänsä suojavaatteita; elleivät he ole keskustelleet tautisuojauksesta isäntäväen kanssa, he eivät voi tietää suojautumisen olevan riittävää. Yöllä tuotantorakennukseen hiippaileva saa kuviinsa pelästyneitä eläimiä ja kuvat ovat kaukana todellisuudesta. 

Navetoista, sikaloista ym. on muuten äärimmäisen helppoa ottaa kuvia, joissa eläimet ja tilat näyttävät sotkuisilta. Tiedän tämän, sillä olen itse yrittänyt monta kertaa ottaa hyviä kuvia navetassa tuloksetta. Vanhan kännykkäni hajotessan ostin hammasta purren muutama kuukausi sitten Honor 8:n, koska moni oli kehunut sen kameraa (alennuksesta ja osamaksulla, se niistä suurista maataloustuista). Totta, päivällä luonnonvalossa sillä saakin mielestäni todella hienoja kuvia. Kun ensimmäisen kerran olin ottamassa kuvaa navetassa, tulos oli kuitenkin aivan muuta kuin tyydyttävä. Vaikka navetassa on suuret ikkunat ja kaikissa kattolampuissa valot, puhelimeni tulkitsee tilan päivälläkin todella hämäräksi. Kuvissa karsinoiden pahnat näyttivät aivan tummilta ja märiltä, vaikka olin juuri käyttänyt puoli tuntia huolelliseen kuivittamiseen! Kun käytin vartin säätäessä kameran asetuksia, onnistuin pääsemään lähes realistiseen lopputulokseen. Kuvien tarkkuus kuitenkin huononi sitä mukaa kun valoisuus lisääntyi, todennäköisesti tein siis jotain väärin. En koskaan käytä eläimiä kuvatessa suoraa salamaa. Inhoan itsekin salamavalon räpsimistä, saati eläin sitten! Nappasin testimielessä kännykälläni navetasta pari kuvaa ilman minkäänlaisia kuvansäätöjä. Kuten huomaat, niistä tuli todella mustia eikä lähelläkään totuutta. Viereiset kuvat muistuttavat huomattavasti enemmän navettaamme,  kuvien tunnelma on täysin erilainen vaikka aikaa niiden ottamisen välillä on vain muutama minuutti. Kuvan vaikutus on yllättävän suuri.




Mitä pahaa siis on syödä kotimainen naudanlihapihvi, jos eläin on saanut elää onnellisen elämän eikä ympäristöhaitoistakaan tarvitse murehtia? En käsitä, että mitä kauhean pahaa on saada eläimestä hyötyä, kun sitä on kohdeltu hyvin. Mielestäni olisi paljon tärkeämpää käyttää kaikki ylimääräinen energia lihansyönnin vastustamisen sijaan siihen, että eläimille saataisiin parhaat mahdolliset olot. Ostamalla mahdollisimman paljon tuotteita suoraan tuottajilta tuet heidän kykyään huolehtia eläimistään! 

Mukavaa illanjatkoa kaikille! <3

lauantai 18. marraskuuta 2017

"Tulitko ajatelleeksi, että saatat satuttaa minua?"


Kesäloma, vihdoin se alkoi! Kiiruhdat työpaikan ovesta ulos hymy huulillasi odottaen jo kovasti kohta alkavaa mökkireissua! "Ihanaa päästä taas maalle!". Teet nopean kierroksen kaupassa ja nappaat ostoskoriin matkaeväät; muutama välipalapatukka, vissypullo ja vähän muuta naposteltavaa. Huomaat kassalla jonkin verran jonoa ja päätät käydä hakemassa vielä yhden lonkerotölkin, onneksi et joudu olemaan kuski tänään! Kotiin päästyäsi teet nopeasti pari voileipää ja taltutat alkavan näläntunteen. Olet pakannut laukut valmiiksi jo edellisenä iltana joten siihen ei tarvitse käyttää aikaa, enää tarvitsee huolehtia matkaseura autoon. Ovenraossa käyt vielä läpi, että kaikki on varmasti mukana. "Ainiin, hammasharja ja laturi vielä!". Vihdoin pääsette matkaan! Aamu ei näyttänyt säiden puolesta kovin lupaavalta mutta nyt auringon edessä on enää yksi valkoinen pilvenhattara. Moottoritielle päästessänne tuo pilvi vihdoin väistyy ja laitat uudet aurinkolasit päähän. Vaihtelet radiokanavia löytääksesi oikean aseman ja pian tunnistatkin lempiartistisi kappaleen; "Jes, nyt tuntuu jo lomalta!". 

Matka etenee joutuisasti ja pian huomaat, että olette jo reilusti yli puolessa välissä! Tajuat ajan menneen lähes huomaamatta sen takia, että olet kiinnittänyt huomiosi enemmän kännykkääsi kuin kauniisiin maisemiin tai matkaseuraan. Päätät parantaa tapasi ja laitat kännykän laukkuun, nyt keskitytään olennaiseen! Pian suoran päässä näkyy ensimmäiset traktorin perävalot, voi ei! "Eikö tuo oikeasti kulje yhtään lujempaa, tässähän menee koko päivä!" Muistat laukussasi olevan lonkerotölkin ja avaat sen tuohduksissasi jonka jälkeen otat ison hörpyn. Ikuisuudelta tuntuneen minuutin kuluttua tuo maajussi kääntyy heinäpellolle ja matkanne jatkuu normaalia vauhtia. Äkkiä huomaat laitumella muutamia lehmiä aika lähellä tietä. "Pysäytä, näistä täytyy ottaa kuva! ". Pysähdytte tienlaitaan ja kävelet aidan viereen ottamaan selfien lehmän ja lonkerotölkin kanssa. Aikasi kuvia räpsittyäsi saat vihdoin julkaisukelpoisen kuvan, joten päätät julkaista sen muutaman hashtagin kera;  #maalaiselämää #ihanialehmiä #lomalla #matkajuotavaa.

Kuski hoputtaa jo jatkamaan matkaa, joten kiiruhdat takaisin autolle huomaamatta, että tennarisi nauha on auennut. Kävellessäsi muita kohti vilkaiset vielä olkasi yli lehmiä ja samalla hetkellä astut auenneen kengännauhan päälle. Tölkki lentää hienossa kaaressa kädestäsi samalla kun polvesi ja kyynärpääsi ottavat yhteen hiekkatien kanssa. "AI *****!" Nouset ylös puhdistaen polveasi hiekan peitosta, ihme kyllä siihen tuli ainoastaan pieni naarmu, samoin kyynärpäähän. Nouset autoon ja huomaat tien laidassa kaatuneen matkajuotavasi. Ajattelet, että onneksi ehdit juoda sen melkein loppuun eli turha sitä on enää takaisin hakea, sinne on varmaan lentänyt hiekkaakin. Vedät siis oven kiinni ja jatkatte matkaa täysin tietämättöminä siitä, mitä tuosta päätöksestä seuraa. 

Lomasi sujui hyvin suunnitelmien mukaan; saunoitte ja uitte paljon, näitte tuttuja ja söitte hyvää ruokaa. Nuo viikot vierähtivät kuitenkin aivan liian nopeasti ja pian onkin aika palata töihin. Ruokatunnilla näytät työkavereillesi kännykästä lomakuvia ja siellä vilahtaa myös pari kuvaa lehmistä. "Ne oli aivan ihania, toi ruskea katso mua pitkään suurilla silmillään! Toi toinen teki läjän mun eteen ja se haisi ihan kamalalta mutta oli se silti aika söpön näköinen lehmä.". Kesä vaihtuu taas liian nopeasti syksyksi ja pian yöt ovat jo pakkasella. Aloitat jouluvalmistelut ja lahjojen ostamiset jo marraskuussa ja niiden kanssa aika menee todella nopeasti. Lehmätilallakin aletaan hiljalleen valmistautua joulun viettoon ja navetan oveenkin laitetaan kaunis joulukranssi. Isäntäväki sai ruohon ja pahnan tänä vuonna aika hyvin paaleihin, kuivaheinää saatiin vain vähän sillä heinäpoutia sattui koko kesälle vain kaksi. Paalaaja myös hajosi kertaalleen ja siitä seurannut korjaajan lasku latistaa hieman isännän joulumieltä, sillä se on edelleen maksettavien-pinossa. Viljaakin jäi jatkuvien sateiden takia vähän peltoon tänä vuonna, joten enää yhtään vastoinkäymistä ei kaivattaisi. 

Pian koittaakin jo jouluaatto. Isäntä ja emäntä käyvät ruokkimassa lehmät, puhdistamassa juomakupit ja kuivittamassa karsinat ennen kuin ensimmäiset sukulaiset kurvaavat pihaan jouluateriaa varten. Emäntä silittää muutamaa häntä haistelemaan tullutta lehmää poskelle ja lähtee edeltä sisälle laittamaan astioita pöytään. Isäntä avaa vielä aamua varten uuden ruohopaalin ja hyräilee hieman, sillä kylätien vierestä saatiin edellisvuotta parempilaatuisempia paaleja; tällä kertaa naakat eivät päässeet hakkaamaan muoveihin paljoakaan reikiä. Tiineystarkastukset tehtiin myös muutama viikko sitten ja isäntä on tuloksista vieläkin riemuissaan; kaikki lehmät ja hiehot ovat tiineinä! Lähtiessään hän toivottaa navetan ovelta lehmille vielä hyvät joulut ja voi melkein jo maistaa rosollin suussaan.

Jouluaatto sujuu rauhallisesti niin kaupungissa kuin maallakin. Syödään, lauletaan joululauluja, syödään, avataan lahjoja ja syödään vielä vähän lisää. Hieman yhdeksän jälkeen navetasta alkaa kuulua lehmien huutelua ja isäntä päättää käydä katsomassa, että joko se ruoho muka loppui. Avatessaan navetan oven hän huomaa heti, ettei kaikki ole kunnossa. Aamu, navetan paras lehmä, makasi karsinassa levottoman oloisena. Isäntä kiiruhti sisälle laittamaan navettahaalarin päälle ja juostessaan soitti eläinlääkärille emännän seuratessa perässä. Muut lehmät olivat tulleet haistelemaan tuskaisen näköistä Aamua ja isäntä sulki ne viereiseen karsinaan. Eläinlääkäri saapui pian paikalle ja jonkin aikaa tutkittuaan totesi, että Aamulla on sisäistä verenvuotoa eikä mitään olisi tehtävissä. Hän antoi tuskissaan olevalle lehmälle viimeisen piikin ja pian kauniin tummanruskean Aamun sieraimet eivät enää liikkuneet. Kaikki olivat hetken aivan hiljaa, myös muut lehmät. Eläinlääkäri tahtoi, että lehmän kuolinsyy tutkitaan ja isäntäpari tietysti suostui siihen. Tutkimuksissa Aamun vatsasta löytyi silpoutunut alumiinitölkin pala, joka oli joutunut sen suuhun ruohon seassa. Samaan aikaan iloitsit kotonasi joululahjaksi saadusta Iphonesta.

Isäntä syytti tapahtuneesta itseään monta viikkoa; "Minun olisi pitänyt huomata se tölkin riekale, miksen katsonut tarkemmin!". Emäntä yritti rauhoitella miestään, että yhtälailla hänen olisi pitänyt olla tarkempana navetassa, niin pientä hopean väristä palasta oli kuitenkin lähes mahdotonta huomata ruohon seasta! Miten tuo tölkki oli sitten joutunut ruohopaaliin? Nyt täytyy palata takaisin kesään ja lomaasi. Muistathan, kun tyhjä lonkerotölkkisi jäi tienvarteen laitumen lähelle? Tuuli lennätti sen parinkymmenen metrin päähän laitumen viereiselle heinäpellolle, jolta myöhemmin paalattiin ruohoa. Se oli silppuuntunut moneen terävään palaseen ja joutunut paalin sisälle, ehkä useammankin. Yhden ihmisen väliinpitämättömyyden ja tienvarteen jääneen lonkerotölkin takia lehmä joutui kärsimään ja menetti henkensä. Sen vasikka ei myöskään koskaan saanut syntyä. Alumiinitölkki, lasi- ja muovipullo, hampurilaisen muovikääre, karkkipaperi, muovipussi, tupakka, purukumi jne. Mikään näistä ei kuulu luontoon eikä varsinkaan eläimen suuhun mutta se voi joutua sinne, jos sinä olet väliinpitämätön! Se, että heität roskasi auton ikkunasta tienvarteen ei tarkoita sitä, että se jäisi siihen kohtaan. Tuuli ja linnut kuljettavat niitä ympäriinsä ja lasipullo menee säpäleiksi jäädessään renkaan alle. Rantaan jätetty roska voi kulkeutua järveen ja sitä kautta laitumen rantaan.

Ennen kuin avaat auton ikkunan ja heität tyhjentyneen ja sitä myötä turhaksi muuttuneen käärepaperin, juomatölkin tai minkä tahansa roskan ulos tienpientareelle maaseudulla, mieti. Ajattele, haluatko aiheuttaa eläimelle kärsimystä ja tappaa sen täysin turhaan? Tahdotko ottaa vastuun omistajan surusta ja tulonmenetyksestä? Tiedätkö, että hyvin moni tuottaja aivan aidosti välittää eläimistään! Eikö se tyhjä tölkki tosiaan mahdu olemaan siellä autossa kun kerran täytenäkin mahtui?! Jalkaisin liikkeellä oleville minulla on esitellä erinomainen, sekä tyhjien että täysien pakkausten kantamiseen soveltuva väline jonka avulla saat pidettyä kätesi vapaina: selkäreppu! Olkalaukku, kangaskassi, muovipussi ja vaikka hupparin tasku soveltuvat roskien kantamiseen myös erinomaisesti, ei mitään väliä miten niitä viet kunhan viet mennessäsi etkä viskaa luontoon! Eiväthän kaikki pullot, tölkit ja roskat millään todennäköisyydellä kulkeudu laitumelle mutta juuri sinun heittämäsi roska saattaa joutua.

Emme onneksi asu vilkkaan tien varressa mutta mökkiläisten hylkäämiä oluttölkkejä ja muita roskia löytyy silti aina silloin tällöin, joskus ovat heitelleet niitä peräkärryllekin. Pyydän siis sydämeni pohjasta; älä ole tyhmä, älä roskaa! Eläimemme ovat meille hyvin rakkaita. Tämä tarina on keksitty mutta valitettavasti moni eläin on menettänyt henkensä turhaan kuten Aamu ja menettää jatkossakin, ellei roskaamista saada kuriin! Kiitos teille kaikille, jotka ette heitä roskianne luontoon. Roskaajilta kuitenkin kysyn, miksi?





Tahdotko pelastaa ympäristön? Anna lehmän auttaa!

Tervehdys taas! Pyrin aina ymmärtämään toisen ihmisen näkökulman, vaikka olisinkin asiasta eri mieltä. Minulla on kuitenkin suuria vai...