sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Kurkistus aamunavetalle!


Kello herättää aamulla puoli 7 jälkeen. Syön rauhassa aamupalan; pikapuuroa mustikoilla, vadelmilla ja mansikoilla. Pesen hampaat ja huuhtelen naaman kylmällä vedellä, sitten vain navettahaalari päälle ja saappaat jalkaan. Viiru-kissa istuskelee portailla ja olisi kovasti tulossa sisälle, se lähtee kuitenkin perässäni navetalle. Lehmät ovat vielä makuulla, Rölli-sonnikaan ei ole pitänyt kiirettä ylös. Hiehot Hemuli ja Hilla ovat kuitenkin jo jalkeilla, Hääsi torkkuu vielä pahnoissa. Laitan otsalampun päähän ja puhdistan hyräillen juomakupit; yksi täysosuma tällä kertaa. Ruokintapöydällä on vielä heinää jäljellä, lisää täytyy kuitenkin pudottaa ja pahnakin näyttää käyneen vähiin. Kävelen parveen ja huomaan pahnapaalin olevan vielä kyljellään; eikun työntämään pystyyn. Aavistuksen kosteaa pyöröpaalia saa työntää ihan tosissaan, tulee hyvä aamutreeni. Seuraavaksi tallustelen muutaman minuutin sen ympäri kerien naruja pois, on muuten varmasti kahden paalin narut tässä yksilössä. Pudotan hangolla pahnat luukusta ja siirryn heinäpaalin kimppuun. Vanhempani ovat onneksi saaneet sen jo pystyyn; yksin sitä jaksaa hädintuskin pyöritellä. Narut ovat kuitenkin vielä ympärillä joten eikun jälleen kiertämään ympyrää.



Hetken päästä pihasta alkaa kuulua laulua isäni suunnatessa konehalliin. Massikka hurahtaa käyntiin; sitten vaan hakemaan pahnapaalia ladosta. Aika pian traktorin pörinä alkaakin jo voimistua, vielä pitäisi saada paali parveen asti. Parvisilta on nollakelillä hiekotuksesta huolimatta liukas ja vaatiikin taitoa päästä se paalin kanssa pakilla ylös, osua oviaukkoon ja pysähtyä ennen kuin traktorin katto ottaa kiinni oven yläparruun. Isä on kuitenkin harjoitellut tuota aika monta vuosikymmentä joten homma sujuu. Kierittelen pahnapaalin paikoilleen, laitan hengityssuojaimen kasvoille ja palaan pudottamaan heinät. Avatessani heinäluukun Bali odottaa jo malttamattomana ruokaa ja kurottaa päänsä korkealle luukkua kohti. Kun heinäkasa ruokintapöydällä on tarpeeksi korkea, siirryn navetan puolelle levittämään sen. Äiti on saanut ruokittua pienemmät eläimet ja lakaisee karjakeittiön lattiaa. Kun viimeisetkin lehmät ovat saaneet itsensä ylös ja siirtyneet aterioimaan, kuivitan makuupäädyt. Gevalia hyppelehtii tuttuun tapaansa pahnan lentäessä ilmassa, emänsä Costarica liittyy myös innoissaan seuraan. Pidän 1800-luvun kivinavetastamme, koska siellä on vanhanajan tunnelmaa. Työvaiheiden suhteen ei kuitenkaan pääse helpolla. Lisäksi  ruokitapöydässä on aivan liian paljon paikkoja joihin lyödä kyynärpäänsä heittäessä pahnaa karsinaan!

Kuivittamisen jälkeen haen maitohuoneesta lisää kivennäistä. Punainen kivennäisämpäri herättää lehmissä joka kerta yhtä paljon kiinnostusta ja saa Röllinkin hypähtelemään. Heitän vielä turvetta karsinoihin ja hetkessä pari turpaa on hamuamassa sitä, kuiviketta sen pitäisi olla eikä syötävää! :) Säätiedotus oli luvannut kovaa tuulta tälle päivälle mutta ainakin vielä keli on ihan hyvä, joten käyn päästämässä hiehot tarhaansa. Ruoka kiinnostaa kuitenkin vielä enemmän kuin ulkoilu mutta hetken päästä Hilla kurkistaa jo ovesta. Se tulee haistelemaan haalariani kuvittaessani tarhaa ja silitän sitä poskesta. Samalla Hääsi saapuu hyppien paikalle, se siitä kuivittamisesta. Isä tulee jälleen traktorilla parvisiltaa alas, uusi heinäpaali on ilmestynyt ovensuuhun. Navetassa kaikki vaikuttavat tyytyväisiltä, joten suuntaan talliin tervehtimään lampaita.




Rosina tulee heti rapsutettavaksi ja tuijottaa minua nappisilmillään muiden jatkaessa heinän rouskuttamista. Pian Elsakin keskeyttää syömisen ja tulee vilkaisemaan, ettei jää paitsi herkuista. Todettuaan, ettei näe kädessäni syötävää se siirtyy takaisin heinäkasalle. Sitten vuohien luo. Katoksen oven avatessani kolme pukkipökkelöä ryntää mutustamaan haalarini taskuja. Mikään haalari ei kuitenkaan ole niin hyvää kuin äitini työtakki, mahdottoman kestävää kangasta se ainakin on! :) Nakuttaja aloittaa myös pään kyhnyttämisen lonkkaani vasten; olen hyvin tyytyväinen, ettei niillä ole isoja sarvia! Pääsen pujahtamaan katoksesta ulos ja vilkaisen kanalan suuntaan. Kukko Kullervo on tullut tarhaan ulkoilemaan muutaman rouvansa kanssa, aivan kaikkien mielestä keli ei ole tarpeeksi lämmin jaloittelua varten. Viiru-kissakin näyttää päässeen jo sisälle ja katselee keittiön ikkunasta. Eläimillä vaikuttaa olevan siis kaikki kunnossa, nyt voidaankin siirtyä kahveelle. :)



Ihanaa illanjatkoa! <3 

lauantai 16. joulukuuta 2017

Maanviljelijän tyttärestä isännäksi!

Tervehdys! Ajattelin aloittaa tämän kirjoituksen pienellä runonpätkällä:

"Nämä kädet

Pienenä äidin
sormeen tarttuneet,
isän sylissä traktorin
rattiin puristuneet

Isäni kädet,
suuret ja voimakkaat

Vuosikymmenet
karjaa ruokkineet,
maata muokanneet,
sadon korjanneet

Omani vielä hentoiset,
kuitenkin määrätietoiset

Nyt on minun vuoroni
kyntää ja kylvää,
vastuuta kantaa,
maanviljelijäksi alkaa."



Tosiaan, meillä tehtiin äskettäin sukupolvenvaihdos. En siis kirjoita enää pelkästään maanviljelijän tyttärenä vaan maatilan ISÄNTÄNÄ! Toki hoidan samalla myös emännän virkaa :) Ehkä juhannukseen mennessä totun tähän ja lakkaan kyselemästä isältäni lupaa kaikkiin päätöksiin! Olen viides sukupolvi ja ensimmäinen nainen tilan johdossa. Tunnen suurta ylpeyttä siitä, että sain ottaa tilan haltuuni Suomi 100-juhlavuonna. Toivon tekeväni myös edelliset sukupolvet pilven reunalla ylpeiksi. Onhan tää nyt ihan helkkarin hienoa! :) Minulla on useita suunnitelmia joita odotan pääseväni tilallani toteuttamaan, harkitsen kuitenkin aina päätöksiäni huolella. Kaikki aikanaan, hämäläisen hitaasti. Olen määrätietoinen, sinnikäs, itsepäinen sekä sopivan kunnianhimoinen Oinas. Tahdon tuottaa puhdasta suomalaista ruokaa ja varmistaa omalta osaltani sen, että kuluttaja syö jatkossakin onnellisen elämän elänyttä nautaa! 

Olen varautunut siihen, että saatan nuoren ikäni ja sukupuoleni takia kohdata joskus epäilyjä; 21-vuotias nainen isännän saappaissa ei nimittäin välttämättä vakuuta ihan jokaista vanhaa isäntää tai konekauppiasta. Tiedän kuitenkin itse mihin pystyn ja sen mitä en vielä osaa, opettelen. Ei isäni olisi minulle tilaa myynyt, jos ei uskoisi minuun! Siitä, että ansaitsenko arvostuksen jokaisen traktorimyyjän silmissä en ota stressiä. En halua murehtia asioita liikaa etukäteen vaan asennoidun, että kaikki menee aina ihan hyvin. Jos jostain syystä ei, sitten vasta murehditaan. Jos jokin asia on mielestäni väärin, tahdon tehdä jotain korjatakseni sen. Tahdon pyrkiä vaikuttamaan minulle tärkeisiin asioihin. En tahdo olla se matalia tuottajahintoja itsekseen traktorissa kiroava isäntä vaan se, joka pyrkii vaikuttamaan ongelman ratkaisuun. 



Mitäs muuuta tilalle kuuluu? Välitysauton perävaloille vilkuteltiin tänäkin syksynä, kyydissä oli jälleen arvokas lasti.  Ei ainoastaan rahallisesti vaan myös tunteella mitaten, sillä matkaan lähti kahdeksan pientä kullannuppua joille oltiin lässytetty, laulettu ja pidetty huolta (kutsutaan tylsästi myös sonnivasikoiksi). :) Tai no eiväthän ne mitään pieniä enää olleet; tänä vuonna saatiin uusi painoennätyskin eli 430 kiloa! Sen sai nimiinsä Heureka, nimensä veroinen sonnipoika! Puolet lehmävasikoista sai oman kyydin uuteen kotiin jonkin aikaa sonnipoikien jälkeen, onneksi Hääsi, Hemuli ja Hilla jäivät kotiin ikävää helpottamaan. Meillä vasikat kasvavat pääasiassa emän maidolla ja laitumen ruoholla, lisäksi tarjolla on aina kivennäistä ja suolaa (vettä tuskin tarvitsee erikseen mainita). Kuivaheinää ja säilörehua (muoviin käärittyä ruohoa) vasikat toki mutustavat keväällä ja syksyllä. Väkirehua ei lehmien ja vasikoiden ruokalistalta löydy. Omaan ruokavaliooni on viime aikoina kuulunut paaljon joulutorttuja, namnam! :)



Itsenäisyyspäivän aikoihin lehmät saivat kuunnella kyllästymiseen asti Maamme-laulua, Hämäläisten laulua, Evakon laulua ja Finlandiaa. Sitten heräsikin joulumieli ja viimeisen viikon navetassa on kaikunut Tulkoon joulu, Enkelikello, Heinillä härkien kaukalon... :) Kylvölannoitinkin tuli pestyä pari viikkoa sitten, nyt se on valmiina ensi kevääseen. Marraskuu oli pelloilla lannanlevityksen kannalta aivan mahdoton, pari kertaa traktoria joutui hinaamaankin. Viimeisen parin viikon aikana kynnöt ovat sentään jo onnistuneet eikä pelto litise mahdottomasti renkaiden alla!



Monilla ihmisillä on joulun aikaan lomia ja eikä kello ole aamulla herättämässä aikaisin, maatilan töihin se ei kuitenkaan vaikuta. Jouluna on mentävä navettaan samalla tavalla kuin vuoden jokaisena päivänä. Tiesithän, ettei meillä ole viikonloppuvapaita tai lomia? Lomittaja on toki pari viikkoa vuodesta apuna navetassa mutta se ei tarkoita, että isäntäväki voisi lähteä tilalta päivää pidemmälle reissulle. Töitä tehdään aamusta iltaan niin paljon kuin ehditään ja jaksetaan sen takia, että te saisitte syödä vastuullisesti tuotettua kotimaista ruokaa. Hyvä juttu on, että en ole koskaan päässyt paljoa matkustelemaan joten en osaa sitä kaivatakaan, kotona on hyvä olla. :) Silloin tällöin on kuitenkin mukava päästä yhdeksi yöksi pois tilalta tuulettumaan! :) Vanhempani ovat onneksi vielä täysin työkykyisiä joten saan heiltä hurjasti apua. <3

Nonniih, eiköhän tässä ollutkin tälle kerralle! Ihanaa illanjatkoa! <3

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Rakas lehmäni; he ovat vain tietämättömiä!

Moikka!

Katsoin tänä aamuna oikeutta eläimille-sivuston videon, jossa sanottiin näin: "Me ihmiset suhtaudumme eläimiin ristiriitaisesti. Koiria ja kissoja pidämme lemmikkeinä; niillä on nimet ja me opetamme niille temppuja. Annamme niille hellyyttä ja rakkautta ja jaamme niiden kanssa kotimme. Tiedämme, milloin koira on surullinen, tunnistamme milloin se pelkää ja milloin se on iloinen. Toisia eläimiä me syömme. Sinut (=lehmä) pakotetaan raskaaksi uudestaan; tämä on elämäsi noidankehä, jossa olet kuolemaasi saakka. Kohtelemme älykkäitä tuotantoeläimiä, ikään kuin ne olisivat koneita jotka eivät kärsi, ikään kuin niillä ei olisi tunteita". Tässä väitetään suoraan, että emme välitä niistä eläimistä joita syömme. Tämä ei pidä paikkaansa. Itseäni äysyttää aina, kun joku suomalainen perustelee kasvisruokavalionsa lihansyönnin ympäristöhaitoilla ja eläinten huonoilla oloilla. Tällainen ihminen ei selvästikään ole perehtynyt asiaan yhtään vegaanisivustoja ja WWF:än lihaopasta tarkemmin.

Kaikilla lehmillämme on nimet, ne on mietitty huolella. Annamme niille huomiota ja välitämme niistä. Ne eivät ole koskaan päästään kiinni ja ulkoilevat talvellakin aina kun haluavat. Alkukesästä loppusyksyyn lehmät laiduntavat vasikoidensa kanssa laitumilla. Samoihin aikoihin kun laidunkausi alkaa, sonni aloittaa myös kesätyönsä. Emme millään tavalla pakota sitä astumaan vapaana laiduntavia lehmiä, se tekee sen aivan omasta halustaan ja kun lehmälle sattuu sopimaan. Videosta saa myös käsityksen, että kaikilta lehmiltä viedään vasikka pois poikimisen jälkeen, noup. Niille jotka eivät tätä tienneet, niin lypsylehmällä ja emolehmällä on aika suuri ero. Vasikkaa ei tosiaan viedä emolehmätuotannossa pois emältänsä, vaan emän tehtävä on nimenomaan kasvattaa vasikkansa isoksi. Vasikat laitetaan meillä omaan karsinaansa vasta siinä vaiheessa, kun emä vierottaisi sen luonnossakin. Tunnistamme erittäin hyvin, milloin lehmä on surullinen, pelokas, epäileväinen, väsynyt, kipeä, ärtynyt, nälkäinen, huomionhakuinen, iloinen, utelias, leikkisä, riemuissaan tai vain normaalin tyytyväinen!!

Surullisen lehmän katse on kaihoisa, se on vaisu eikä märehdi. Tänä vuonna olen kerran nähnyt navetassamme surullisen lehmän; tuo hetki oli silloin, kun Daami poiki kuolleen vasikan. Väsynyt lehmä makaa karsinassa pää kylkeen painettuna tai aivan pitkää pituuttaan. Monesti täytyykin katsoa tarkkaan varmistuakseen, että se hengittää. Utelias lehmä seuraa kiinnostuksen kohdetta korvat höröllä ja silmät suurina, tämmöisen reaktion aiheuttaa useimmiten navetanpöydällä kävelevä kissa. Leikkisä lehmä puskee karsinaan heitettyä pahnakasaa ja hyppelehtii. Riemuissaan oleva lehmä juoksee laitumella takapää ilmassa niin lujaa kuin jaloistaan pääsee ja tekee äkkiä u-käännöksen muistaessaan, että vasikka jäi jälkeen. :)



Myönnän, että emme opeta lehmille ja vasikoille temppuja niinkuin lemmikeille, joten niiden elämä lienee aika tylsää ja onnetonta... Lisäksi kyseisestä videosta saa käsityksen, että kaikki Suomen tuotantoeläimet elävät samanlaisissa oloissa, kuin videolla näytetään. Suurella osalla tiloista asiat ovat todella hyvin, joillakin taas on vähän parantamisen varaa. WWF:än lihaoppaan lausetta "Naudanlihantuotannolla on aina suuret ilmastovaikutukset" en todellakaan allekirjoita. Asia ei ole ollenkaan niin mustavalkoinen, sen pitäisi vähääkään asiaan perehtynyt tietää. Listaanpas tähän muutaman kohdan: 

  • Suomessa nurmi ja maatilojen metsät ovat suuri päästönielu
  • nautatilojen rehunurmet suorastaan hidastavat maaperään sitoutuneiden hiilivarojen vähenemistä
  • Suomessa naudat eivät käytännössä syö ollenkaan soijaa vaan valkuaisenlähteenä käytetään rypsiä ja rapsia 
  • nurmipelloilla estetään valumapäästöjä ja vähennetään rehevöitymistä
  • luonnonlaitumet lisäävät biodiversiteettiä eli luonnon monimuotoisuutta. Siitä hyötyvät myös linnut, madot ja monet muut eliöt. Lihakarja siis ylläpitää luonnon monimuotoisuutta laiduntamalla
  • nurmi on hyvin olennainen osa viljelykiertoa ja naudat pystyvät hyödyntämään sitä parhaalla mahdollisella tavalla
  • metaanipäästöjä on helppo vähentää mm. hyvälaatuisella rehulla
  • hyvin sulavalla nurmivaltaisella ruokinnalla saadaan  alennettua rehevöittäviä päästöjä olennaisesti

Kuinka kovaan ääneen tätä oikein pitää toitottaa, että suomalainen naudanlihantuotanto ei aiheuta samanlaisia ympäristöhaittoja kuin globaalisti! Huomatkaa, että puhun ainoastaan ja vain naudanlihantuotannosta Suomessa. En puhu maidontuotannosta tai muista tuotantoeläimistä, sillä moni muu tuottaja osaa kertoa niistä huomattavasti minua paremmin. Mistä haaveilen? Siitä, että yksikään lypsylehmä ei ole päästään kytkettynä ja ne pääsevät ulkoilemaan ja laiduntamaan. Unelmoin myös siitä, että kaikki siat saavat tonkia maata kärsällänsä ja maata pahnoissa. Toivon, että kaikki kanat pääsevät liikkumaan vapaasti. Tahdon eläinten pystyvän elämään mahdollisimman luonnollista elämää, kunnes niiden päivät päättyvät. Teurastamoiden toimintaan toivon myös lisää valvontaa, jotta saadaan varmistettua eläimen hyvä kohtelu loppuun asti.  Luvattomia käyntejä tuotantotiloissa en pysty hyväksymään millään tasolla, se on eläimen hengellä leikkimistä! Aivan sama, vaikka tunkeutujat väittäisivät käyttävänsä suojavaatteita; elleivät he ole keskustelleet tautisuojauksesta isäntäväen kanssa, he eivät voi tietää suojautumisen olevan riittävää. Yöllä tuotantorakennukseen hiippaileva saa kuviinsa pelästyneitä eläimiä ja kuvat ovat kaukana todellisuudesta. 

Navetoista, sikaloista ym. on muuten äärimmäisen helppoa ottaa kuvia, joissa eläimet ja tilat näyttävät sotkuisilta. Tiedän tämän, sillä olen itse yrittänyt monta kertaa ottaa hyviä kuvia navetassa tuloksetta. Vanhan kännykkäni hajotessan ostin hammasta purren muutama kuukausi sitten Honor 8:n, koska moni oli kehunut sen kameraa (alennuksesta ja osamaksulla, se niistä suurista maataloustuista). Totta, päivällä luonnonvalossa sillä saakin mielestäni todella hienoja kuvia. Kun ensimmäisen kerran olin ottamassa kuvaa navetassa, tulos oli kuitenkin aivan muuta kuin tyydyttävä. Vaikka navetassa on suuret ikkunat ja kaikissa kattolampuissa valot, puhelimeni tulkitsee tilan päivälläkin todella hämäräksi. Kuvissa karsinoiden pahnat näyttivät aivan tummilta ja märiltä, vaikka olin juuri käyttänyt puoli tuntia huolelliseen kuivittamiseen! Kun käytin vartin säätäessä kameran asetuksia, onnistuin pääsemään lähes realistiseen lopputulokseen. Kuvien tarkkuus kuitenkin huononi sitä mukaa kun valoisuus lisääntyi, todennäköisesti tein siis jotain väärin. En koskaan käytä eläimiä kuvatessa suoraa salamaa. Inhoan itsekin salamavalon räpsimistä, saati eläin sitten! Nappasin testimielessä kännykälläni navetasta pari kuvaa ilman minkäänlaisia kuvansäätöjä. Kuten huomaat, niistä tuli todella mustia eikä lähelläkään totuutta. Viereiset kuvat muistuttavat huomattavasti enemmän navettaamme,  kuvien tunnelma on täysin erilainen vaikka aikaa niiden ottamisen välillä on vain muutama minuutti. Kuvan vaikutus on yllättävän suuri.




Mitä pahaa siis on syödä kotimainen naudanlihapihvi, jos eläin on saanut elää onnellisen elämän eikä ympäristöhaitoistakaan tarvitse murehtia? En käsitä, että mitä kauhean pahaa on saada eläimestä hyötyä, kun sitä on kohdeltu hyvin. Mielestäni olisi paljon tärkeämpää käyttää kaikki ylimääräinen energia lihansyönnin vastustamisen sijaan siihen, että eläimille saataisiin parhaat mahdolliset olot. Ostamalla mahdollisimman paljon tuotteita suoraan tuottajilta tuet heidän kykyään huolehtia eläimistään! 

Mukavaa illanjatkoa kaikille! <3

lauantai 18. marraskuuta 2017

"Tulitko ajatelleeksi, että saatat satuttaa minua?"


Kesäloma, vihdoin se alkoi! Kiiruhdat työpaikan ovesta ulos hymy huulillasi odottaen jo kovasti kohta alkavaa mökkireissua! "Ihanaa päästä taas maalle!". Teet nopean kierroksen kaupassa ja nappaat ostoskoriin matkaeväät; muutama välipalapatukka, vissypullo ja vähän muuta naposteltavaa. Huomaat kassalla jonkin verran jonoa ja päätät käydä hakemassa vielä yhden lonkerotölkin, onneksi et joudu olemaan kuski tänään! Kotiin päästyäsi teet nopeasti pari voileipää ja taltutat alkavan näläntunteen. Olet pakannut laukut valmiiksi jo edellisenä iltana joten siihen ei tarvitse käyttää aikaa, enää tarvitsee huolehtia matkaseura autoon. Ovenraossa käyt vielä läpi, että kaikki on varmasti mukana. "Ainiin, hammasharja ja laturi vielä!". Vihdoin pääsette matkaan! Aamu ei näyttänyt säiden puolesta kovin lupaavalta mutta nyt auringon edessä on enää yksi valkoinen pilvenhattara. Moottoritielle päästessänne tuo pilvi vihdoin väistyy ja laitat uudet aurinkolasit päähän. Vaihtelet radiokanavia löytääksesi oikean aseman ja pian tunnistatkin lempiartistisi kappaleen; "Jes, nyt tuntuu jo lomalta!". 

Matka etenee joutuisasti ja pian huomaat, että olette jo reilusti yli puolessa välissä! Tajuat ajan menneen lähes huomaamatta sen takia, että olet kiinnittänyt huomiosi enemmän kännykkääsi kuin kauniisiin maisemiin tai matkaseuraan. Päätät parantaa tapasi ja laitat kännykän laukkuun, nyt keskitytään olennaiseen! Pian suoran päässä näkyy ensimmäiset traktorin perävalot, voi ei! "Eikö tuo oikeasti kulje yhtään lujempaa, tässähän menee koko päivä!" Muistat laukussasi olevan lonkerotölkin ja avaat sen tuohduksissasi jonka jälkeen otat ison hörpyn. Ikuisuudelta tuntuneen minuutin kuluttua tuo maajussi kääntyy heinäpellolle ja matkanne jatkuu normaalia vauhtia. Äkkiä huomaat laitumella muutamia lehmiä aika lähellä tietä. "Pysäytä, näistä täytyy ottaa kuva! ". Pysähdytte tienlaitaan ja kävelet aidan viereen ottamaan selfien lehmän ja lonkerotölkin kanssa. Aikasi kuvia räpsittyäsi saat vihdoin julkaisukelpoisen kuvan, joten päätät julkaista sen muutaman hashtagin kera;  #maalaiselämää #ihanialehmiä #lomalla #matkajuotavaa.

Kuski hoputtaa jo jatkamaan matkaa, joten kiiruhdat takaisin autolle huomaamatta, että tennarisi nauha on auennut. Kävellessäsi muita kohti vilkaiset vielä olkasi yli lehmiä ja samalla hetkellä astut auenneen kengännauhan päälle. Tölkki lentää hienossa kaaressa kädestäsi samalla kun polvesi ja kyynärpääsi ottavat yhteen hiekkatien kanssa. "AI *****!" Nouset ylös puhdistaen polveasi hiekan peitosta, ihme kyllä siihen tuli ainoastaan pieni naarmu, samoin kyynärpäähän. Nouset autoon ja huomaat tien laidassa kaatuneen matkajuotavasi. Ajattelet, että onneksi ehdit juoda sen melkein loppuun eli turha sitä on enää takaisin hakea, sinne on varmaan lentänyt hiekkaakin. Vedät siis oven kiinni ja jatkatte matkaa täysin tietämättöminä siitä, mitä tuosta päätöksestä seuraa. 

Lomasi sujui hyvin suunnitelmien mukaan; saunoitte ja uitte paljon, näitte tuttuja ja söitte hyvää ruokaa. Nuo viikot vierähtivät kuitenkin aivan liian nopeasti ja pian onkin aika palata töihin. Ruokatunnilla näytät työkavereillesi kännykästä lomakuvia ja siellä vilahtaa myös pari kuvaa lehmistä. "Ne oli aivan ihania, toi ruskea katso mua pitkään suurilla silmillään! Toi toinen teki läjän mun eteen ja se haisi ihan kamalalta mutta oli se silti aika söpön näköinen lehmä.". Kesä vaihtuu taas liian nopeasti syksyksi ja pian yöt ovat jo pakkasella. Aloitat jouluvalmistelut ja lahjojen ostamiset jo marraskuussa ja niiden kanssa aika menee todella nopeasti. Lehmätilallakin aletaan hiljalleen valmistautua joulun viettoon ja navetan oveenkin laitetaan kaunis joulukranssi. Isäntäväki sai ruohon ja pahnan tänä vuonna aika hyvin paaleihin, kuivaheinää saatiin vain vähän sillä heinäpoutia sattui koko kesälle vain kaksi. Paalaaja myös hajosi kertaalleen ja siitä seurannut korjaajan lasku latistaa hieman isännän joulumieltä, sillä se on edelleen maksettavien-pinossa. Viljaakin jäi jatkuvien sateiden takia vähän peltoon tänä vuonna, joten enää yhtään vastoinkäymistä ei kaivattaisi. 

Pian koittaakin jo jouluaatto. Isäntä ja emäntä käyvät ruokkimassa lehmät, puhdistamassa juomakupit ja kuivittamassa karsinat ennen kuin ensimmäiset sukulaiset kurvaavat pihaan jouluateriaa varten. Emäntä silittää muutamaa häntä haistelemaan tullutta lehmää poskelle ja lähtee edeltä sisälle laittamaan astioita pöytään. Isäntä avaa vielä aamua varten uuden ruohopaalin ja hyräilee hieman, sillä kylätien vierestä saatiin edellisvuotta parempilaatuisempia paaleja; tällä kertaa naakat eivät päässeet hakkaamaan muoveihin paljoakaan reikiä. Tiineystarkastukset tehtiin myös muutama viikko sitten ja isäntä on tuloksista vieläkin riemuissaan; kaikki lehmät ja hiehot ovat tiineinä! Lähtiessään hän toivottaa navetan ovelta lehmille vielä hyvät joulut ja voi melkein jo maistaa rosollin suussaan.

Jouluaatto sujuu rauhallisesti niin kaupungissa kuin maallakin. Syödään, lauletaan joululauluja, syödään, avataan lahjoja ja syödään vielä vähän lisää. Hieman yhdeksän jälkeen navetasta alkaa kuulua lehmien huutelua ja isäntä päättää käydä katsomassa, että joko se ruoho muka loppui. Avatessaan navetan oven hän huomaa heti, ettei kaikki ole kunnossa. Aamu, navetan paras lehmä, makasi karsinassa levottoman oloisena. Isäntä kiiruhti sisälle laittamaan navettahaalarin päälle ja juostessaan soitti eläinlääkärille emännän seuratessa perässä. Muut lehmät olivat tulleet haistelemaan tuskaisen näköistä Aamua ja isäntä sulki ne viereiseen karsinaan. Eläinlääkäri saapui pian paikalle ja jonkin aikaa tutkittuaan totesi, että Aamulla on sisäistä verenvuotoa eikä mitään olisi tehtävissä. Hän antoi tuskissaan olevalle lehmälle viimeisen piikin ja pian kauniin tummanruskean Aamun sieraimet eivät enää liikkuneet. Kaikki olivat hetken aivan hiljaa, myös muut lehmät. Eläinlääkäri tahtoi, että lehmän kuolinsyy tutkitaan ja isäntäpari tietysti suostui siihen. Tutkimuksissa Aamun vatsasta löytyi silpoutunut alumiinitölkin pala, joka oli joutunut sen suuhun ruohon seassa. Samaan aikaan iloitsit kotonasi joululahjaksi saadusta Iphonesta.

Isäntä syytti tapahtuneesta itseään monta viikkoa; "Minun olisi pitänyt huomata se tölkin riekale, miksen katsonut tarkemmin!". Emäntä yritti rauhoitella miestään, että yhtälailla hänen olisi pitänyt olla tarkempana navetassa, niin pientä hopean väristä palasta oli kuitenkin lähes mahdotonta huomata ruohon seasta! Miten tuo tölkki oli sitten joutunut ruohopaaliin? Nyt täytyy palata takaisin kesään ja lomaasi. Muistathan, kun tyhjä lonkerotölkkisi jäi tienvarteen laitumen lähelle? Tuuli lennätti sen parinkymmenen metrin päähän laitumen viereiselle heinäpellolle, jolta myöhemmin paalattiin ruohoa. Se oli silppuuntunut moneen terävään palaseen ja joutunut paalin sisälle, ehkä useammankin. Yhden ihmisen väliinpitämättömyyden ja tienvarteen jääneen lonkerotölkin takia lehmä joutui kärsimään ja menetti henkensä. Sen vasikka ei myöskään koskaan saanut syntyä. Alumiinitölkki, lasi- ja muovipullo, hampurilaisen muovikääre, karkkipaperi, muovipussi, tupakka, purukumi jne. Mikään näistä ei kuulu luontoon eikä varsinkaan eläimen suuhun mutta se voi joutua sinne, jos sinä olet väliinpitämätön! Se, että heität roskasi auton ikkunasta tienvarteen ei tarkoita sitä, että se jäisi siihen kohtaan. Tuuli ja linnut kuljettavat niitä ympäriinsä ja lasipullo menee säpäleiksi jäädessään renkaan alle. Rantaan jätetty roska voi kulkeutua järveen ja sitä kautta laitumen rantaan.

Ennen kuin avaat auton ikkunan ja heität tyhjentyneen ja sitä myötä turhaksi muuttuneen käärepaperin, juomatölkin tai minkä tahansa roskan ulos tienpientareelle maaseudulla, mieti. Ajattele, haluatko aiheuttaa eläimelle kärsimystä ja tappaa sen täysin turhaan? Tahdotko ottaa vastuun omistajan surusta ja tulonmenetyksestä? Tiedätkö, että hyvin moni tuottaja aivan aidosti välittää eläimistään! Eikö se tyhjä tölkki tosiaan mahdu olemaan siellä autossa kun kerran täytenäkin mahtui?! Jalkaisin liikkeellä oleville minulla on esitellä erinomainen, sekä tyhjien että täysien pakkausten kantamiseen soveltuva väline jonka avulla saat pidettyä kätesi vapaina: selkäreppu! Olkalaukku, kangaskassi, muovipussi ja vaikka hupparin tasku soveltuvat roskien kantamiseen myös erinomaisesti, ei mitään väliä miten niitä viet kunhan viet mennessäsi etkä viskaa luontoon! Eiväthän kaikki pullot, tölkit ja roskat millään todennäköisyydellä kulkeudu laitumelle mutta juuri sinun heittämäsi roska saattaa joutua.

Emme onneksi asu vilkkaan tien varressa mutta mökkiläisten hylkäämiä oluttölkkejä ja muita roskia löytyy silti aina silloin tällöin, joskus ovat heitelleet niitä peräkärryllekin. Pyydän siis sydämeni pohjasta; älä ole tyhmä, älä roskaa! Eläimemme ovat meille hyvin rakkaita. Tämä tarina on keksitty mutta valitettavasti moni eläin on menettänyt henkensä turhaan kuten Aamu ja menettää jatkossakin, ellei roskaamista saada kuriin! Kiitos teille kaikille, jotka ette heitä roskianne luontoon. Roskaajilta kuitenkin kysyn, miksi?





tiistai 14. marraskuuta 2017

Kotimaista ruokaa, kiitos!

Terve taas!

Tykkään hieman vaihdella aiheita joista kirjoitan, tällä kertaa käsittelenkin yhtä lempiaiheistani eli syömistä :) Ulkomailla tuotetun lihan ostamisessa minulla on nollatoleranssi, toki syön saksalaisen possupihvin jos kylässä sitä tarjotaan mutta omaan ostoskoriini en sitä huoli. Kotimaisuusvaatimus koskee muitakin elintarvikkeita (paria poikkeusta lukuunottamatta); pidän ensiarvoisen tärkeänä, että esim. leipä on leivottu suomalaisella työllä kotimaisesta viljasta.  Ostoskoristani löytyy paljon luomua ja olenkin iloinen, että viljelijöiden ja tuottajien kiinnostus luomutuotantoa kohtaan on lisääntynyt. En tahdo, että ruokaani kuljetetaan pitkin maapalloa vaan keskityn mahdollisimman lähellä tuotetun ruoan ostamiseen. <3 Lisäaineiden määrä vaikuttaa myös osaltaan ostopäätökseeni; mitä vähemmän e-koodeja, sen parempi! 

Kotimaisuus on itselleni tärkeää myös ruoka-osaston ulkopuolella. Valitsen aina mieluiten suomalaisen tuotteen; oli sitten kyse shampoosta, deodorantista tai vaikka pyyhkeistä. Tahdon tukea suomalaisia yrityksiä ja yrittäjiä niin paljon kuin pystyn, olenhan sellainen itsekin. Räpsäisin tässä muutaman kuvan meidän ruokakassin sisällöstä ja ajattelinkin tällä kerralla tehdä katsauksen keittiöön. Katsotaas siis, että mitä kaikkea kotimaista sieltä löytyy! :)

Meidän jääkaapissa Valio jyrää maitotuotteissa mutta Juustoportin maitoa suosin paljon. Itse en ole ikinä oppinut maitoa juomaan mutta leivonnassa sitä tulee käytettyä. Kunnon piimää kuluu ruokajuomana sitäkin enemmän ja vatsani suorastaan vaatii sitä pysyäkseen tyytyväisenä, rasvattomia litkuja en ostoskoriini ota. Viiliä tulee syötyä myös runsaasti, se sopii vatsalleni paljon jogurttia paremmin. Ruoanlaitossa käytän paljon aitoa luomuvoita ja leivän päälle Oivariini on käytännössä ainut oikea, margariinien ystävä en ole. Juustohyllyltä lähtee mukaan Valion syksyn uutuus Luomu kermajuusto, on se vaan hyvää! Raejuustoa meidän taloudessa kuluu myös paljon; Valion Arkirae-rasia voi tyhjentyä yhden ruokailun aikana.



Leipäosastolla pyrin vaihtelemaan aika paljon ostoksiani, kriteerini täyttäviä vaihtoehtoja löytyy jo aika runsaasti ainakin isoista ruokakaupoista. Ruista ja kauraa kuluu meillä ehdottomasti eniten, olen huomannut vehnän turvottavan vatsaa jonkin verran. Taivalkosken Myllyn TalkMURU kokojyvämurot ja Myllärin luomu pikakaurahiutaleet vuorottelevat aamiaiskulhossani, niillä ja tuoreilla marjoilla aamu alkaa hyvin! Leivonnassa olen käyttänyt Myllärin Luomu leivontakarkeaa vehnäjauhoa mutta seuraavana ostoslistalla on hiljattain "löytämäni" Riihipuodin Luomu Vehnäjauho, ihanaa päästä kokeilemaan jotain uutta! Vielä kun saisin aikaiseksi jauhaa ihan oman pellon jyviä leivontaa varten, missäköhän se mylly on..



Snellmanin ansiosta makkarahyllyllä on jo paljon vaihtoehtoja; kotimaisuuden jälkeen itselleni tärkeintä on fosfaatittomuus ja lihapitoisuus. Rasiaan pakattua jauhelihaa löytyy aina yksi paketti pakkasesta mutta useimmiten asioin lihatiskillä. Vakiokaupastani saa erittäin maukasta Hattula Herefordin paistijauhelihaa, ai että! Käytän ruoanlaitossa eniten nautaa mutta sikaa kuluu myös jonkin verran. Kanaa tulee laitettua satunnaisemmin ja kalaa liian harvoin, siinä täytyy ryhdistäytyä! 



Erinomainen korvaaja ulkomailla tuotetulle riisille on SunSpeltin Kotimainen Luomukvinoa! Olen myös alkanut kiinnostua entistä enemmän suomalaisen speltin käytöstä ruoanlaitossa, Spelttinäkkäri mustikkaa on kyllä tullut jo mutustettua useampi paketti! Makaronia meillä syödään myös aika usein ja silloin valintani on suomalainen Myllyn Paras Luomu makaroni, tavallisessa makaronissahan on käytetty ulkomailla tuotettua durumvehnäjauhoa. 

Kananmunia tulee käytettyä paljon ruoanlaitossa varsinkin keväästä syksyyn, kanalasta löytyy muutamia todella innokkaita munijoita! Talvella pieni kanaparvemme pitää usein taukoja pesässä istumisesta ja silloin kananmunia käytetään luonnollisesti vähän säästeliäämmin. Kaupan kasvispuolelta mukaan lähtee tähän aikaan vuodesta yleensä kurkkua, salaattia, tomaattia, porkkanaa, punasipulia ja perunaa. Tiedän, hyvin mielikuvituksellista. Kesällä ja alkusyksystä valikoima on huomattavasti laajempi, sillä haluan suosia satokausituotteita. Pakasteosastolla saa olla hyvin tarkkana vihannesten ja juuresten alkuperämaiden kanssa, Apetitin kotimaiset herneet ovat kuitenkin olleet varma valinta! Luomuversio on usein kaupasta loppu, joten en selvästikään ole ainut jota luomu kiinnostaa! <3



Suomen juhlavuoden kunniaksi olisi mielestäni tärkeää kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, missä tuotettua ruokaa syö. Omat isoisäni olivat maanviljelijöitä ja puolustivat Suomea rintamalla. He tahtoivat säilyttää pellot joilla viljellä viljaa ja navetat joissa emännät lypsävät maitoa suomalaisille. Heidän kunniakseen tahdon syödä kotimaista ruokaa! <3

P.S. Tähän asti olen tykännyt rouskuttaa iltaisin Oululaisen kaurakorppuja mutta pari viikkoa sitten bongasin kaupasta saman valmistajan Jälkiuunilastuja, on muuten juuri mun makuuni! :) Ihanaa illanjatkoa! <3


tiistai 31. lokakuuta 2017

Navettakauden aloitus, iloa ja kyyneleitä

Moikka! 
10.10 alkoi lehmien sisäruokintakausi eli navettaan mars! Normaalina vuonna ne voisivat olla ulkona ainakin lokakuun loppuun mutta sateen takia ne päätettiin ottaa jo sisälle. Pehmentynyt laidun alkoi mennä jo paikoittain huonoon kuntoon eivätkä laiduntajatkaan vaikuttaneet enää nauttivan Suomen syksystä. Vettä on tullut taivaalta aivan jatkuvasti, jos ei kunnollista sadetta niin vähintään turhauttavaa räntää tai sumutinpullotihutusta. On niitä muutamia kauniitakin aamupäiviä sentään ollut! Luntakin ollaan saatu jo ihan reippaasti, tällä hetkellä se on kuitenkin sulanut aika hyvin pois. Lampaat pääsivät tuolloin myös talliin ja vajaa pari viikkoa sitten ne saivat villatakkinsa pois päältä. Voi sitä ilon ja ihmetyksen määrää kun rouvat tajusivat pitkän haistelun jälkeen, etteivät kaverit olleetkaan vaihtuneet joihinkin laihemman näköisiin vaan ainoastaan villa oli hävinnyt! Vuohipukit Nirsku, Narsku ja Nakuttaja pääsivät eilen lampaiden seuraksi talliin, tähän asti ne viihtyivät hyvin ulkotarhassa ja suojaisassa katoksessa. Aina säiden salliessa tallin asukkaat pääsevät ulkoilemaan sisäruokintakaudellakin mutta kylmän tuulen, räntäsateen sekä lampaiden keritsemisen takia ovi on pidetty nyt kiinni. 



Viimeiseen muutamaan viikkoon on mahtunut myös traktorissa istumista: karhottamista, pahnan ja ruohon paalausta sekä kyntämistä. On sinänsä elämys hytistä toppahaalarissa vanhan 165 Massikan pakokaasunhajuisessa hytissä ja yrittää karhottaa lumisateessa (ja se lumihan ei pysy hytin ulkopuolella). "Aavistuksen" jäykkä ohjaus, ainoastaan silloin tällöin toimiva hidas vaihde ja pyyhkijän puute tuovat vielä hieman lisähaastetta siihen hommaan. Voi hyvää päivää kuinka märkiä pellot ja tiet voivat olla; ladon viereen on muodostunut niin iso monttu, että jouduimme kasaamaan siihen ison kasan tiiliä jotta ajaminen olisi ylipäätään mahdollista. Hiekkaakin on tullut levitettyä kuoppiin ihan kiitettävästi, parin päivän päästä sitä ei kuitenkaan enää juuri huomaa. Ojiin valuu kokoajan lisää vettä joten vedenpinta ei tunnu laskevan ollenkaan. Peltokin litisee traktorin renkaiden alla, siellä ajetaan nyt vain kun on aivan pakko. Lehmien ulkotarha on myös aivan mahdoton kuivitettava näillä keleillä, sinne pitäisi levittää monta pahnapaalia ja iso kasa turvetta jotta sen saisi pidettyä kuivana edes hetken! Eipä näille keleille kuitenkaan mitään mahda elikkäs näillä mennään. Eilen laitettiin liuskat navetan oveen, jotta kylmä tuuli ei pääse puhaltamaan sisälle.




Vasikat vierotettiin pari viikkoa sitten myös omiin karsinoihinsa. Operaatio sujui aika helposti; emät keskittyivät syömiseen ja sillä välin ohjailimme sonni- ja lehmävasikat omiin karsinoihinsa. Parille vasikalle tehtävä ei heti täysin selkeytynyt mutta lopulta kaikki olivat siellä missä pitikin. Tänä vuonna vain muutamalla mammalla tuli ikävä pikkuisiaan, kaipuu tosin helpotti kummasti aina kun annettiin lisää heinää eteen. Vierotuksen jälkeen navetassa tarvitsi kuulosuojaimia muutaman tunnin ajan; miten ihmeessä parille lehmälle on siunaantunut niin kantava ääni, että kuulostaa kuin kaikki lehmät ammuuuisivat kuorossa! Todellisuudessa emien ja vasikoiden välissä on vain yksi portti ja ne pääsevät haistelemaan toisiaan, jo parissa päivässä mielenkiinto kuitenkin hiipui ja nyt keskitytään pääasiaan eli syömiseen. Vasikat eivät ylipäätään juurikaan tuntuneet ikävöivän emiänsä, Hannabella taisi olla muutaman kerran äänessä. Lehmissäkin on suuria eroja; Aari, Bessi, Dacapo ja Eerika olivat  käytännössä vierottaneet vasikkansa jo itse ja sen vuoksi huutelua ei ollut juuri ollenkaan puolin eikä toisin. Toiset lehmät toteavat vasikkansa olevan tarpeeksi iso jo 6,5-8kk iässä, jotkut taas tahtoisivat hoitaa pikkuistansa lähes uuden vasikan syntymään asti. 



Viikko sitten tunsin taas piston sydämessäni kuullessani teurasauton kääntyvän pihatiellemme. Purin hammasta ja yritin tosissani estää ensimmäistä kyyneltä valumasta poskelle, turha yrityshän se oli. Äspen, Bella, Cecilia ja Daami odottivat ulkotarhassa, niille oltiin annettu iso kasa heinää ja lähes 10 ämpärillistä vettä tulevaa matkaa varten. Kuljetusauto peruutti tarhan portille ja laski sillan, kyydissä näkyi olevan jo muutamia lehmiä. Annoin aidan raosta Äspenille ja Daamille vielä viimeiset voikukanlehdet, muut eivät niitä huolineet. Ymmärrän kyllä, että kuljettajalla on aikataulu ja kiire seuraavaan paikkaan. Ellei ihmishenki kuitenkaan ole uhattuna niin eläimen lyömistä en pysty hyväksymään millään tasolla; en silloinkaan, vaikka lastaus kestäisikin hieman normaalia pidempään. Ihmisen kiire ei saa oikeuttaa aiheuttamaan eläimelle kipua; on aivan eri asia kehottaa lehmää liikkumaan naputtamalla kepillä takapuolelle/lapaluulle kuin lyödä päähän.

Suljin silmäni ja huusin ajatuksissani "lopeta!" joka kerta, kun muovinen aurauskepin pätkä osui Äspeniin. Tiedän, olen aika herkkä tämän asian suhteen. Se, että lehmä on menossa teurasautoon ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei siitä välitettäisi loppuun asti! Tiedän kuskien tekevän vain työtänsä eivätkä he varmasti voimankäytöstä pidä mutta mielestäni hieman vähempikin olisi riittänyt. Kuskeissa on kuitenkin eroja ja niin on eläimissäkin; välillä lastaus on ollut valmis alle 5 minuutissa kun nauta on suorastaan juossut autoon sisälle. Itselläni on teurasauton perävalojen katoamisen jälkeen haikea olo parin viikon ajan. Oma vikahan se toki on, että kiintyy turhan paljon tuotantoeläimiin. Onneksi kyseisen auton käyntien välissä saattaa mennä useampi vuosi!

Seuraavaksi odottelemme vasikoiden lähtöä uudelle tilalle, toivottavasti niistä huolehditaan hyvin uudessa kodissakin! :) Tulipas taas kirjoiteltua, palataan aiheeseen! Ihanaa illanjatkoa! <3

maanantai 9. lokakuuta 2017

Ei lihaton - vaan lihaisa lokakuu

Ihan aluksi tahdon sanoa, ettei minulla ole mitään kasvisruokavaliota vastaan. Itsellänikin on viikkoja jolloin lihaa ei tule syötyä paljoakaan ja halutessani  voisin luopua siitä ja muista eläinperäisistä tuotteista. Valitsen kuitenkin olla tekemättä niin, tässä kirjoituksessa perustelen miksi. Mielestäni lihansyönnin lopettamisen sijaan paljon tärkeämpää olisi nimittäin kiinnittää huomiota siihen, minkälaista lihaa syö. Itse valitsen paljon mieluummin suomalaisen naudanlihapihvin kuin ulkomaisen soijatuotteen, koska välitän ympäristöstä. Monet eivät tunnu ymmärtävän, että ympäristömme tarvitsee nurmea; se sitoo valtavasti hiiltä ja estää ravinteita huuhtoutumasta vesistöön. Nurmi taas tarvitsee laiduntavaa karjaa. HK:n sivuilla asia todetaan ytimekkäästi: "Samalla muuhun elintarviketuotantoon soveltumaton maaperä saadaan hyötykäyttöön".  Yle uutisoi heinäkuussa, että nälänhätä voi iskeä Suomeenkin. Niin voikin ja siksi en pysty tarpeeksi korostamaan omavaraisen ruoantuotannon merkitystä.  Tuontiruokaan ei saada turvautua sillä voi olla, ettei se enää yhtenä päivänä kuljekaan rajojemme yli!

Kun ensimmäisen kerran klikkasin itseni vegaanisivustolle noin vuosi takaperin ja selasin sivun läpi, itkin ja kihisin kiukusta. En voinut ymmärtää, kuinka kärjistetysti ja negatiivisesti eläimiin perustuvasta ruoantuotannosta voidaan kirjoittaa. Sivusto sai meidän koko ammattikunnan näyttämään sydämettömältä ja rahanahneelta. Eläintemme hyvinvointi on meille ja varmasti huomattavan monelle muulle suomalaiselle tilalle kaikki kaikessa, tästä ei ollut mainintaa edes puolta sanaa. Jos käytössäni olisi 20 euroa ja valittavana olisi käynti kampaajalla tai lehmien kivennäissäkin osto, valinta olisi helppo; kivennäinen. Lehmien karsinat kuivitetaan huolellisesti ensimmäiseksi aamulla, päivällä ja viimeiseksi illalla, ne eivät koskaan kärsi janoa tai nälkää ja saavat kulkea vapaana navetassa ja tallustella tarhaan kun haluavat. Laidunkausi kestää toukokuulta vähintään lokakuulle jolloin lehmät saavat juosta vasikoidensa kanssa ja kahlata järvessä. Pieni räntäsade lokakuussa ei niitä haittaa, lehmä osaa kääntää peräpään tuuleen. Ainakin itse juttelen lehmille ja vasikoille todella paljon, varmasti moni muukin. Usein laulankin niille ja osa tuntuu jopa kuuntelevan. Keväällä luin niille myös pätkän eläinten hyvinvointikorvauksen sitoumusehdoista, siinä on muuten 76 sivua. En ymmärrä, mikä tässä on niin kauheaa. Onko tuo onnetonta elämää? Mielestäni ei.



Olen erittäin ahkera tutkimaan syömäni ruoan alkuperää, kauppareissu venähtää monesti aiottua pidemmäksi jäädessäni tutkimaan jauhelihapakettia. Tämän vuoksi mieltäni lämmittää suuresti, että yhä useammissa lihapakkauksissa lukee tilan nimi jolla eläin on saanut kasvaa. Haluan tuntea mahdollisimman hyvin tilan tuotantotavan, ennen kuin otan tuotteen ostoskoriin. Tahdon uskoa, että valinnoilla on merkitystä. En halua olla sellainen ihminen, joka nappaa ostoskoriin ensimmäisen tuotteen mikä käteen sattuu. Antibioottien käyttö sekä eläinten ruokinta ja kohtelu vaihtelevat suuresti riippuen siitä, missä tuotantoeläin on kasvanut. En halua tukea ostoksillani sellaista tuotantotapaa jonka koen vääräksi; sen takia syön kotimaista.

Jotkut ovat intohimoisia ompelijoita, toiset piirtäjiä, kolmannet kuntoilijoita jne. Itse rakastan valokuvaamista mutta todellinen intohimoni on eläinten hyvinvointi. Kun näkee omin silmin vasikan syntymän, se hetki painuu mieleen. Jos lehmä pysyy terveenä, se saattaa laiduntaa meillä seuraavat 10 vuotta. Keväisin se poikii vasikan ja hoitaa sitä yli puoli vuotta rantalaitumilla. Poikiminen tapahtuu tilavassa, hyvin kuivitetussa poikimiskarsinassa ja emä saa viettää aikaa kahdestaan vasikkansa kanssa ainakin pari päivää ennen kuin ne pääsevät yhdessä muiden joukkoon. Paras ja vanhin lehmämme Ääri täyttää keväällä 9 vuotta ja suuri osa karjastamme on sen jälkeläisiä. Jos Ääri pysyy kunnossa, sillä voi olla vielä useampikin vuosi jäljellä meillä.

Lähes joka vuosi jätämme yhden tai muutaman lehmävasikan omaan navettaan muiden vasikoiden lähtiessä välitykseen. Tänä vuonna Hilla, Hääsi ja Hemuli jäävät kotiin. Kun karja tulee syksyllä takaisin navettaan, vasikat vieroitetaan omaan karsinaansa. Kun äiskät tajuavat mitä tapahtui, alkaa huutokonsertti. Se kuitenkin hiljenee yleensä päivän aikana ja lopulta keskitytään vain syömiseen. Kaikki lehmät eivät kaipaa vasikoitaan yhtä paljon kuin toiset; välillä ne vilkuilevat, että vieläkö jälkikasvu on näkyvissä mutta sitten taas syödään. Lehmä vierottaisi vasikkansa joka tapauksessa pian, sillä se alkaa valmistautua uuden vasikan syntymään keväällä. Välitysauton perävalojen näkeminen on ainakin itselleni aina yhtä haikeaa, kyydissä olevista vasikoista on huolehdittu niin hyvin kuin olemme pystyneet niiden koko pienen iän eli 6-8 kuukautta. Voimme vain toivoa, että uudella kotitilallakin niistä välitetään. Olen moneen kertaan miettinyt myös sonnivasikoiden kasvatusta omalla tilalla. Se kuitenkin vaatisi suurten investointien lisäksi enemmän henkistä kanttia; luulen, ettei minusta olisi laittamaan teurasautoon sonnia jonka syntymän olen nähnyt ja miettinyt sille nimeä illalla ennen nukahtamista. Toisaalta voisin olla hyvillä mielin sillä tietäisin, että sitä on kohdeltu hyvin koko elämänsä ajan. Mielestäni ei ole väärin syödä tuotantoeläintä joka on saanut elää kunnollisen, oikeasti hyvän elämän. 

Ostaessani naudanlihaa kaupasta mietin välillä, että voisikohan siinä olla meidän vasikkaa. Ajatus tuntuu hieman ristiriitaiselta mutta tulen kuitenkin aina siihen lopputulokseen, että kumpa olisi. Silloin tietäisin syöväni onnellisesti kasvaneen naudan lihaa. Jos lihantuotantoa ei olisi, meillä ei myöskään olisi emolehmiä. En tiedä kuinka edes osaisin olla ilman niitä, lehmät ovat itselleni hyvin rakkaita! <3 Sydämeni särkyy vähän joka kerta, kun luen netistä täysin aiheesta tietämättömien ihmisten kirjoittelua ja yleistämistä koskien tuotantoeläimiä. Jos kokisin pelastavani maailman luopumalla lihasta ja muista eläinperäisistä tuotteista, tekisin niin. Näen asian kuitenkin niin, ettei minun tarvitse alkaa vegaaniksi tehdäkseni tuotantoeläintä onnelliseksi. Tarjoamalla naudalle mahdollisuuden juosta vapaana laitumella, kahlata järvessä ja syödä tuoretta ruohoa annamme sille onnellisen elämän. Näin voimme omalta osaltamme taata, että kuluttaja saa syödä hyvän elämän elänyttä nautaa. Suomessa tuotettu (naudan)pihvi osana ruokavaliota on mielestäni ympäristöstä ja eläimistä välittävän syöjän valinta. Kirjoituksessani  "Suomalainen naudanlihapihvi; vastuullinen valinta" olen käsitellyt tätä aihetta hieman yksityiskohtaisemmin. Käy ihmeessä lukemassa, jos alkoi kiinnostaa! 

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Valonpilkahdus puinneissa!


Moikka! Aamu alkoi taas lempiaamupalallani;  ruis-kauramuroja, viiliä, mustikoita sekä vadelmia. Tai siis Taivalkosken Myllyn "TalkMURU" kokojyvämurot ovat aivan lemppareitani, niitä ei kuitenkaan viimeksi ollut kaupan hyllyssä joten tyydyin 2-vaihtoehtoon. Tahdon syödä lähellä tuotettua ja puhdasta ruokaa; vältän lisäaineita mahdollisimman paljon ja suosin luomua. Ruoan kotimaisuus on itselleni sydämenasia! <3 Nyt on kuulemma menossa "Lihaton lokakuu", omiin ostoksiini se ei kuitenkaan vaikuta. Syön hyvällä mielin Suomessa kasvanutta ja vastuullisesti tuotettua lihaa, etenkin nautaa. Eläinten hyvinvointi on suurimpia vaikuttajia valitessani ostoskoriin jauhelihaa, pihviä, maitoa ja muita eläinperäisiä tuotteita.




Edellisessä kirjoituksessa taisin sanoa, että sateiden takia kaikkea ei millään saada puitua ellei ihmettä tapahdu. Noh, ihme näyttää sittenkin tapahtuvan sillä nyt voidaan jo sanoa, että puinnit ovat hyvässä mallissa! Ohrat ja vehnät on saatu korjuuseen, pellossa on enää vajaa hehtaari kauraa! Toissapäivänä alkanut sade vain tuli päivää liian aikaisin, viime viikon pouta pelasti kuitenkin paljon. Sateen tilalle vain tuli kauhea sumu ja aamukaste, sen takia pellolle pääsi vasta iltapäivällä neljän aikoihin eli puinti- ja paalausaikaa oli vain muutama tunti ennen iltakastetta. Toki myös ongelmia tulee aina silloin kun muutenkin olisi kiire, kuten kuvasta huomaa! Eilen pellolle ei ollut asiaa mutta tänään olisi jo mahdollisuuksia, lisää pahnaakin täytyisi saada paaliin joten poutaa kaivattaisiin useampi päivä peräkkäin. Kun koneet vain pysyisivät ehjänä, puimuriin vaihdettiin lauantaina yksi hihna eikä mihinkään muuhun olisi enää varaa, *kopkop*!




Viljan kosteus on tänä syksynä ollut aivan mahdotonta eli polttoöljyä on kulunut paljon normaalia enemmän. Kasvuston kuivumista ei vain ole ollut aikaa odotella ennen puinteja, pääasia kuitenkin on, että saa jyvät edes pellosta pois. Normaalina vuonnakaan lompakkoon ei ole juuri rahaa jäänyt viljanmyynnin jälkeen, tänä vuonna ei sitäkään vähää. En voi ymmärtää sitä, miksi viljelijä joutuu maksaamaan vielä rahdinkin. Jos tilaan vaikka autonrenkaat netistä, maksan rahdin ihan itse. Näinhän se pääsääntöisesti menee; ostaja maksaa tilaamansa tuotteen postikulut. Maanviljelyssä tämä menee kuitenkin aivan toisinpäin; viljelijä eli myyjä joutuu pulittamaan omasta pussistaan vielä senkin, että saa viljan lähtemään pihastaan ostajalle.

Toissapäivänä saimme korkean laskupinon keskellä huokaista syvään helpotuksesta; syksyn ensimmäisen tuen eli luonnonhaittakorvauksen maksupäivä julkaistiin ja sen pitäisi olla vielä tänään! Jo oli aikakin, ollaan kuitenkin jo lokakuussa! Aika monella muullakin tilalla tuo tuki otetaan varmasti avosylin vastaan, sähköjä ei katkaista sittenkään! :) Eipä tuo raha montaa tuntia tilillä viihdy (kiitos verojen..), mutta tuleehan laskut maksettua. Viikko sitten lehmät alkoivat saada heinää laitumelle, laidunkausi jatkuu säistä riippuen ainakin vielä pari viikkoa. Lampaille ja vuohillekin on alettu antaa heinää, pelkästään laitumen ruoho ei enää riitä niillekään. Puihinkin on ilmestynyt jo kauniita ruskan värejä, niitä on ilo kuvata! Vesisadetta ei kuitenkaan tarvittaisi yhtään, tänään pitäisi onneksi olla ihan hyvä keli!


Ihanaa päivänjatkoa! <3

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Puinteja ja vesisadetta!

Moikka!

Viikon verran olen tätä kirjoitusta yrittänyt saada julkaistua mutta aikaa ei vain ole yksinkertaisesti ollut istua tietokoneen ääreen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :) 3.9 päästiin vihdoin puimaan, jo oli aikakin! Ensimmäisenä vuorossa oli ohra, sateista huolimatta lakopaikkoja ei kyseisellä lohkolla onneksi ollut. Tänä vuonna rikkoja on joissain paikoissa ollut vähän turhan paljon kuivan alkukesän takia; koko toukokuussa ei tullut pisaraakaan vettä joten viljansiemenet eivät saaneet yhtään etumatkaa nopeakasvuisiin rikkoihin nähden, sekä viljat ja rikat alkoivat siis itää kunnolla vasta kesäkuun alussa. Toki tavanomaisessa viljelyssä oikein ajoitetulla ruiskutuksella saadaan suurimmat kutsumattomat vieraat taltutettua mutta aina pellolle ei pääse juuri silloin kuin pitäisi esim. sateen tai tuulen takia. Ei meillä onneksi rikkoja haitaksi asti ole ollut mutta mielummin valvattipesäkkeen paikalla näkisi sitä mitä peltoon on kylvetty. 

Itse olen päässyt tänä syksynä ensimmäistä kertaa ilman valvontaa puimurin rattiin (olen vähän tarkkailtava tapaus, heh :) )! Puiminen on mukavaa mutta myös tarkkuutta vaativaa hommaa. Ajonopeus ei saa nousta liian suureksi ja puimurin säätöjen pitää olla just eikä melkein kohdillaan. Puintia pitää lisäksi tauottaa, sillä kuivuriin mahtuu kuivumaan vain yksi erä kerrallaan eivätkä jyvät pidä peräkärryllä odottelusta. Mallasohran puintikosteus olisi hyvä olla lähellä 20% mutta varsinkin tänä syksynä pellolle on täytynyt mennä vaikka kosteus olisi 30%, jos siis on mielinyt saada ylipäätään puitua. Kuivauskustannukset kuitenkin nousevat sitä mukaa mitä kosteampaa vilja on, polttoöljyä kuluu litra jos toinenkin (siis ihan kauheasti).  



Sadetta ei kaivattaisi enää pisarakaan, ei oltaisi kaivattu enää moneen viikkoon. Jos aamulla säätiedotuksessa luvataan seuraavalle päivälle poutaa niin todennäköisesti iltapäivällä sääkartalle on ilmestynyt jo sadepilvi. Kaikkia viljoja ei millään tulla saamaan pellosta pois ellei ihmettä tapahdu, kohta ohranjyvät alkaa itää tähkässä. Puinti onnistuu parina päivänä viikossa muutama tunti kerrallaan, tällä vauhdilla syksy loppuu auttamatta kesken. Pari viikkoa sitten vietin muutaman tunnin traktorissa paalihaarukka perässä ajaen (kuivike)pahnapaaleja pois ensimmäisenä puidulta lohkolta, sillä sinne oltiin kylvetty myös heinänsiemen. Paalit piti saada siis siirrettyä muualle kun pelto oli vielä mahdollisimman kuiva, märällä pellolla ajaminen tiivistää maata eikä tee yhtään hyvää heinälle. Seuraavana päivänä paalien kuskaus latoon jatkui myöhään iltaan asti, hyvä että traktorista löytyy valot!

Viimeisen viikon aikana Maaseudun Tulevaisuuden uutisointi on muuttunut vaikeasta puintikaudesta katastrofaaliseen. Korjaamatta jäävän viljasadon arvo tulee olemaan vähintään 150-200 miljoonaa euroa, apua. Lehmiä varten täytyisi saada vielä paljon enemmän kuivikettakin eikä pahnaa saa pellosta ennen kuin viljat on puitu. Toki turvetta saa kaupasta mutta sen ostaminen vaatisi rahaa.  Viimeksi eilen kuuntelin radiosta haastattelua (olikohan MTK), jossa kävi hyvin selkeällä suomen kielellä ilmi, että viljelijöiden rahat ovat yleisesti loppu. Siis aivan loppu, finito. Säästötilit on käytetty, niin myös hätähätävaratili. Pankkikaan ei venytä luottorajaa loputtomiin, kun tuloja ei ole. Ja niitähän ei ole ennen kuin viljat saadaan myytyä, sitä ennen ne pitäisi kuitenkin saada puitua. Kaikki rahat on mennyt kiinteistöverojen, sähkölaskujen, arvonlisäverojen, polttoöljyn, jäännösverojen, ennakkoverojen ja muiden pakollisten laskujen maksuun. Mainitsinko jo verot! Toki on varmasti joitakin tiloja joilla tilanne ei ole noin surkea mutta yleisellä tasolla ei todellakaan hyvin mene.

Tiedustelin joitakin kuukausia sitten Verohallinnosta, että mitä ihmeen vastinetta maanviljelijä saa valtavien kiinteistöverojen maksamisesta. Toisin kuin jotkut luulevat, maatalousrakennuksetkin kyllä kuuluvat kiinteistöverotuksen piiriin. Ruotsissa asiat ovat tässä asiassa paremmin, siellä maatalousrakennukset eivät kuulu kiinteistöverotukseen. Keväämmällä hallitus yritti tehdä asialle jotain ja ehdotti maatalousrakennusten kiinteistöveron alentamista osana maatalouden kriisipakettia mutta kappas, EU tyrmäsi koko asian. Entinen "katumaksu", jolla rahoitettiin katujen kunnossapitoa on muuttunut turhaksi riistoveroksi, ainakin viljelijän näkökulmasta. Eipä näy meilläkään katulamppuja ja tietkin täytyy aurata itse. Arvatkaapas mikä Verohallinnon vastaus oli: "Ajatelkaa asia niin, että tuette kaikkien yhteistä hyvinvointia sillä kiinteistöveropottia jaetaan mm. julkiseen terveydenhuoltoon".  Jaahas. Periaatteessa tosi kiva asia mutta tiloja menee konkurssiin pelkkien verojen maksamisten takia joten tuo vastaus ei kovasti lämmittänyt mieltä! 

Toissapäivänä ja eilen isä sai vehnän puintia taas vihdoin eteenpäin ja itse istuin traktorissa paalain perässä, päälle 20 kuivikepahnapaalia tuli taas pyöräytettyä. Eilen oli myös "suuri" lehmänajo uudelle laitumelle, kohta täytyy ruveta viemään kuivaheinää heinähäkkeihin kun ruoho alkaa loppua. Tämä päivä on mennyt viljan kuivauksessa, huomenna puinnit jatkuvat ja paaleja täytyy alkaa ajaa latoon. Viikonlopulle ja ensi viikolle on onneksi luvattu hyvää keliä mutta en usko ennen kuin näen, toivoa täytyy kuitenkin olla!

Ihanaa illanjatkoa! <3

(P.S Maajussille Morsian-sarjan uuden tuotantokauden alkaminen on tuonut hymyn huulille tämän surkean puintikauden keskellä, siinä on kerrankin hyvä telkkariohjelma!) :)

Kurkistus aamunavetalle!

Kello herättää aamulla puoli 7 jälkeen. Syön rauhassa aamupalan; pikapuuroa mustikoilla, vadelmilla ja mansikoilla. Pesen hampaat ja huuh...